Toiminta

Tenho toteutettiin vuosina 2015-2018 yhdessä viiden taideorganisaation, Laurea-ammattikorkeakoulun sekä Nuorisotutkimusseuran kanssa. Oulun tähtisirkus, Pirkanmaan elokuvakeskus, Sirkus Magenta, Vaara-kollektiivi ja Varkauden teatteri tekivät yhteistyötä Helsingin, Kajaanin, Oulun, Tampereen, Vantaan ja Varkauden kuntien sekä Kainuun soten ja Kainuun liiton kanssa. Lasten ja nuorten säätiö tuki Tenhoa toteuttavien työtä, koordinoi koulutuksia, tutkimusta ja kehittämistyötä sekä vastasi hankkeen toteutumisesta suunnitelman mukaan. Kunkin Tenho-toimijan omilla sivuilla kerrotaan tarkemmin eri paikkakunnilla tehdystä työstä.

Tenhon hanketoiminta on päättynyt 31.5.2018.

logot-tenho-fi