Siirry sisältöön
Lahjoita

Lukusuositukset

Keräsimme yhteen lukusuosituksia, joista jokainen voi löytää omansa.

Read Hour

Lukukoira Sylvi suosittelee

Vuoden kuopiolaiseksikin valittu Kuopion kaupunginkirjaston oma lukukoira Sylvi on perehtynyt työnsä puolesta ennen kaikkea lastenkirjoihin ja vinkkaakin luettavaa erityisesti perheen pienimmille. Näitä kirjoja lukukoira Sylvi suosittelee Read Houria varten.

Lukukoira Sylvi kahden kirjapinon välissä.
Suunnittelija ja selkokirjatyöryhmän sihteeri Ella Airaksinen.
Ella Airaksinen.

Selkokeskus suosittelee

Selkokirja on hyvä vaihtoehto esimerkiksi tottumattomattomalle lukijalle, kielenoppijalle ja ihmiselle, joilla on lukivaikeus tai kehitysvamma. Selkokirjoja kirjoitetaan suoraan selkokielellä, mutta myös yleiskielisiä kirjoja muokataan selkokielisiksi. Selkokirjat tunnistaa selkotunnuksesta, joka on s-kirjaimen muotoinen nuoli. Suositukset on antanut suunnittelija ja selkokirjatyöryhmän sihteeri Ella Airaksinen.

Saamelais­kirjasto suosittelee

Saamelaiskirjasto sijaitsee Inarin alueella ja on yksi Inarin kunnankirjaston toimipisteistä. Suositukset on antanut saamelaiskirjaston kirjastonhoitaja Anna Roos.

Kirjastonhoitaja Anna Roos.
Anna Roos.

Celia suosittelee

Celia tarjoaa maksutta äänikirjoja kaikille, joille tavallisen kirjan lukeminen on lukivaikeuden, sairauden, vamman tai vastaavan syyn vuoksi vaikeaa. Tunnukset palvelun käyttöön saa kirjastosta tai oppilaitoksista.

Celia.fi.
Anna Söderström.

Boktips på svenska

Ruotsinkieliset lukusuositukset lasten- ja nuortenkirjoista on antanut erikoiskirjastonhoitaja Anna Söderström.

För 7–12 åringar

För 12–15 åringar

Kuulokkeet tason päällä.

Lasten ja nuorten säätiö suosittelee

Read Houria vietetään myös Lasten ja nuorten säätiössä. Näitä kirjoja säätiön henkilökunta suosittelee erityisesti lukujumien selättämiseen. Ne on todettu innostaviksi ja mukaansa tempaaviksi.

Pysy ajan tasalla

Tilaa Lasten ja nuorten säätiön uutiskirje, niin saat tuoreimmat kuulumisemme suoraan sähköpostiisi.

Tilaa uutiskirje
ToimintaSäätiöArtikkelit ja julkaisut
info@nuori.fi

Liisankatu 27 A 5 00170 Helsinki

Henkilökunnan yhteystiedot
LaskutustiedotRekisteriselosteSaavutettavuusselosteKeräyslupa

© 2020 Lasten ja nuorten säätiö