Rekry: Ohjelmapäällikkö, Spring-ideakilpailu
Lasten ja nuorten säätiö etsii Spring-ideakilpailulle ohjelmapäällikköä, joka haluaa tehdä lupaavasta konseptista menestystarinan. Jos osaat luoda ja kasvattaa vaikuttavia kokonaisuuksia ja haluat vahvistaa osaamisellasi nuorten tulevaisuususkoa, saatat olla tuleva ohjelmapäällikkömme. Haku tehtävään päättyy sunnuntaina 11.6.

Spring on uusi ja ainutlaatuinen ideakilpailu toisella asteella opiskeleville nuorille Suomessa. Springissä nuorten muodostamat tiimit kehittävät ideoita, joilla he haluavat muuttaa maailmaa paremmaksi. Tähän he saavat tukea Suomen parhaimmilta sparraajilta. Nuorten valitsemat voittajatiimit pääsevät kesätyöhön tekemään ideaansa todeksi.
Tänä vuonna Springiin haki 161 tiimiä 68 paikkakunnalta. Ensimmäinen toteutuskerta on osoittanut, että kilpailulle on suuri tarve ja konseptissa on suuri potentiaali. Tavoitteemme tuleville vuosille ovat korkealla. Etsimme nyt ohjelmapäällikköä, joka tuntee paloa Springin toteuttamiseen ja haluaa sitoutua sen kasvattamiseen. Ohjelmapäällikkö vastaa Springin korkealaatuisesta kokonaisuudesta, laajentumisesta, kumppanuuksista, taloudesta ja tiimistä. Tehtävään kuuluu lisäksi monenlaista käytännön työtä ja esihenkilörooli.
Työssä menestyminen edellyttää:
- vankkaa projektijohdollista osaamista
- erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
- kykyä luoda ja ylläpitää kumppanuuksia
- organisointitaitoja ja järjestelmällisyyttä
- vahvaa ongelmanratkaisu- ja paineensietokykyä
- viestinnällistä ajattelua ja osaamista.
Vastuullisen roolisi vuoksi sinulta edellytetään paljon, mutta saat myös tarvitsemasi tuen tavoitteisiin pääsemiseksi. Kaikkea ei tarvitse osata heti. Olennaista on, että pystyt hallitsemaan ja kasvattamaan laajaa kokonaisuutta, suhtaudut työhösi innostuneesti ja saat myös muut mukaasi. Tehtävässä sinua auttaa kokemus yksityisen rahoituksen hankkimisesta, toisen asteen oppilaitosten tuntemus, yrittäjämäinen asenne ja ymmärrys tuotteiden tai toimintamallien skaalaamisesta.
Kerro hakemuksessasi osaamisestasi, siitä kuka olet ja miksi haluat juuri tämän työn. Sinua odottaa innostunut, osaava ja utelias työyhteisö, joka haluaa tehdä vaikuttavaa työtä lasten ja nuorten hyväksi.
Tehtävä on vakituinen ja työ alkaa sopimuksen mukaan. Palkka asettuu 3800–4200 euron välille. Palkkaan vaikuttaa tehtävään valittavan henkilön osaaminen, kokemus ja yhdessä määriteltävät vastuualueet. Viihtyisä toimistomme sijaitsee Helsingin Kruununhaassa. Suhtaudumme myönteisesti etätyöhön. Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelosi viimeistään 11.6. osoitteeseen rekry@nuori.fi otsikolla “Ohjelmapäällikkö”.
Kysymyksiin vastaa operatiivinen johtaja Camilla Naatus, p. 050 462 2133, seuraavina ajankohtina:
- 31.5. klo 16–17 ja
- 5.6. klo 15–16.
Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolen edustajia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Toimistollemme pääsee hissillä, mutta tila ei ole esteetön. Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.
Voit tutustua tarkemmin Springiin ideakilpailun omilla verkkosivuilla osoitteessa thisisspring.fi .
Lasten ja nuorten säätiön tarkoitus on lasten ja nuorten tulevaisuususkon vahvistaminen. Ohjelmamme tarjoavat tietoa, taitoja ja mahdollisuuksia vuosittain kymmenille tuhansille lapsille ja nuorille ympäri Suomen. Säätiömme on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Lisää säätiöstä: nuori.fi.