Tutkija Paavo Järvensivu: ”Ekologisessa jälleenrakennuksessa riittää työtä kaikille”

Kestävä tulevaisuus edellyttää fossiilisesta energiasta luopumista. Tämä edellyttää suurta kollektiivista ja poliittista projektia, jossa työtä riittää kaikille halukkaille, sanoo BIOS-tutkimusyksikön tutkija Paavo Järvensivu, joka luennoi opinto-ohjaajille Tulevaisuuskoulun Työn tulevaisuus -koulutuksessa. 

Paavo Järvensivu, mitä ekologinen jälleenrakennus tarkoittaa? 

Ekologinen jälleenrakennus tarkoittaa aktiivista työskentelyä, jonka avulla päästään eroon fossiilisista polttoaineista ja luonnonvarojen ylikulutuksesta. Termi aukeaa, kun sitä tarkastelee Suomen historiallisessa kontekstissa. Meillä on tehty sodan jälkeinen jälleenrakennus, jonka myötä Suomi uudistui nopeasti ja saavutti paljon hyvää. Vastaavanlainen projekti tarvitaan nyt ekologisessa mielessä, että voidaan taata yhteiskunnan kestävä tulevaisuus. 

Miten ekologinen jälleenrakennus eroaa esimerkiksi kestävästä kehityksestä tai vihreästä siirtymästä? 

Kestävän kehityksen aate on viime vuosikymmeninä jäänyt abstraktin ideaalin tasolle. Vihreän siirtymän ajatuksessa on hieman selkeämmin artikuloitu se, että yhteiskunta ja talous tulee saattaa uudenlaiseen, kestävämpään tilaan. Näin se jäsentää muutosta kahden eri tilan välillä. Ekologinen jälleenrakennus kytkeytyy tähän, mutta pyrkii vielä tarkemmin jäsentämään sitä, millaisia töitä tai investointeja Suomessa konkreettisesti täytyy tehdä ja mistä täytyy luopua, että selviydymme ilmasto- ja kestävyyskriiseistä. 

Miten ekologinen jälleenrakennus vaikuttaa työn maailmaan? 

Kestävyys- ja ilmastokriisin ajassa on helppo kuvitella, että työtä ja kulutusta on yksinkertaisesti vähennettävä. Monien nykyisten työn sisältöjen ja ylikulutuksen osalta vähentäminen onkin paikallaan.  

Kuitenkin moderni ihmiselämä rakentuu erilaisille teknologisille ja materiaalisille järjestelmille, jotka ohjaavat esimerkiksi sitä, miten tuotamme ruokaa tai syömme, liikumme tai rakennamme. Näistä järjestelmistä luopuminen ei ole realistista, kuten ei myöskään ole kaiken kuluttamisen tai työskentelyn radikaali vähentäminen. Sen sijaan järjestelmät tulee uudistaa tai jälleenrakentaa, sillä ne on rakennettu fossiilisten polttoaineiden varaan ja ne aiheuttavat liikaa painetta luonnolle ja ekosysteemille. 

Tämä edellyttää suunnitelmallista ja määrätietoista työtä. Urakka on niin iso, että tekemistä riittää varmasti kaikille. Työtä täytyy suunnata tehtäviin ja aloihin, jotka edistävät fossiilisista polttoaineista luopumista. Jos tavoitteita saavutetaan entistä vähemmällä työmäärällä, voidaan työtä mieluummin vähentää kuin työpanoksia siirtää tuhoisaan tai merkityksettömään työhön. 

Mitä ammatteja tai taitoja tulevaisuudessa sitten tarvitaan? 

Ekologisessa jälleenrakennuksessa jotkut työt ovat välttämättömiä, joitain uusia töitä pitää synnyttää ja jotkut muuttuvat tarpeettomiksi tai vanhentuneiksi. Kutsumme tätä BIOS:issa siirtymätyöllisyydeksi, ja sen merkitystä olemme tarkemmin pohtineet Siirtymäpolitiikan koelauta -sivustollamme. 

Ekologisesta näkökulmasta tarvitaan osaajia esimerkiksi teollisten alojen sähköistämiseen ja energiantuotannon puhdistamiseen. Lähitulevaisuudessa meillä on valtava tarve teknologian kehittämiseen ja asentamiseen. Esimerkiksi tuulivoimaloiden perustamiseen ei tällä hetkellä Suomessa riitä osaajia, vaan asentajia, huoltajia ja projektisuunnittelua joudutaan tuomaan ulkomailta.  

Kun BIOS:issa arvioimme siirtymätyöllisyyttä sektoreittain, huomioimme ekologisten rajojen lisäksi digitalisaation, automatisaation ja väestön ikääntymisen Suomessa. Tätä kautta nähdään myös esimerkiksi se, että väestön ikääntyessä tarvitaan lisää hoivatyön tekijöitä. Toisaalta, kun tietyt rutiiniluontoiset tehtävät esimerkiksi tietotyössä automatisoidaan, voidaan keskittyä myös luovempaan ja merkityksellisempään työhön. 

Siirtymä uuteen työhön vaatii uudelleenarviointia esimerkiksi koulutusohjelmien ja paikkamäärien suunnittelussa. Onko tämän tueksi saatavilla riittävästi tietoa? 

Koulutuspolitiikkaa ei voi suunnitella menneen pohjalta, vaan sen tueksi tarvitaan muutosten ennakointia. Tietoa ei ole valmiina, eikä sitä pysty tuottamaan tilastojen pohjalta. 

Ennakointi vaatii laadullista, sektorikohtaista tarkastelua, johon tarvitaan yliopiston, tutkimusmaailman ja teollisuuden toimijoiden panosta. Eri asiantuntijoiden tulee yhdessä pohtia, millaisia käytäntöjä eri aloilla ja työtehtävissä on nyt, millaisia konkreettisia muutoksia näihin tarvitaan ja millaista osaamista se vaatii.  

Näin huomio täytyy entistä vahvemmin kääntää työn sisältöön ja siihen, mitä meidän konkreettisesti tulee saada aikaan seuraavina vuosina tai vuosikymmeninä. 

Teksti: Anne Ventelä