Siirry sisältöön
Lahjoita

10 vinkkiä nuorille työelämään

17.11.2021

Jaa

15–18-vuotiaille nuorille suunnattu Tulevaisuuden työelämä -oppituntivideo pureutuu työelämätaitoihin. Kysyimme videon julkistustilaisuudessa nuorilta ja muilta osallistujilta, millaisia vinkkejä työelämään he antaisivat ja koostimme vinkit tähän artikkeliin. 

Työelämässä on mahdollista huolehtia omasta hyvinvoinnista. Työelämään voi vaikuttaa. Ei kannata huolestua, jos oma tie työelämään kulkee ennemmin mutkaisten sivupolkujen kuin suoran moottoritien kautta.

Näihin viesteihin perustuu Lasten ja nuorten säätiön ja Alma Median yhdessä tuottama oppituntivideo. Video on osa Alma Median käynnistämää Onni työssä -aloitetta , jonka avulla Suomesta halutaan rakentaa maailman onnellisin työmaa.

Tällaisia ohjeita kutsuvierastilaisuuden osallistujat antoivat työelämään valmistautuville nuorille: 

  1. Ei tarvitse olla täydellinen, sinä riität. Harva osaa kaikkea ja matkan varrella oppii.
  2. Ole kunnianhimoinen, mutta tunnista jaksamisen rajat.
  3. Uskalla luottaa itseesi ja pyydä apua.
  4. Ole avoin, itselle, tulevaisuudelle ja maailmalle. Sinusta on vaikka mihin – myös siihen, mitä et välttämättä tiedä vielä itsekään.
  5. Työ on oppimista siinä missä koulukin.
  6. Ole tyytyväinen myös pienistä onnistumisista.
  7. Juttele muiden kanssa vaihtoehdoista.
  8. Ei tarvi tietää, mitä haluaa tehdä. Uteliaisuus riittää.
  9. Arvosta itseäsi ja osaamistasi! Sinulla on sitä paljon ja tulet oppimaan lisää.
  10. Luota itseesi.

Millaisen vinkin sinä antaisit tai mikä on paras vinkki työelämään, jonka olet saanut? Jaa omasi sosiaalisessa mediassa hashtagilla #OnniTyössä.

Tutustu:

Katso oppituntivideo alta tai YouTubessa :

Kysy yritys­yhteis­työstä

Haluatko tehdä yhteistyötä tai kehittää kanssamme jotain uutta? Ota yhteyttä! Mietitään yhdessä, mikä olisi juuri teidän yrityksellenne sopivin tapa.

Operatiivinen johtaja

Camilla Naatus

camilla.naatus@nuori.fi

050 462 2133

Jaa

Lue lisää

Tulevaisuuskoulu kutsuu nuoret Tulevaisuuspäivän livelähetykseen oppimaan tulevaisuusajattelua

Kesätyö 15–17-vuotiaille: Sisällöntuottaja TET.fi-palveluun (2 paikkaa)

Pysy ajan tasalla

Tilaa Lasten ja nuorten säätiön uutiskirje, niin saat tuoreimmat kuulumisemme suoraan sähköpostiisi.

Tilaa uutiskirje
ToimintaSäätiöArtikkelit ja julkaisut
info@nuori.fi

Liisankatu 27 A 5 00170 Helsinki

Henkilökunnan yhteystiedot
LaskutustiedotRekisteriselosteSaavutettavuusselosteKeräyslupa

© 2020 Lasten ja nuorten säätiö