Nuorten tulevaisuususkon hiipuminen on salakavalasti etenevä yhteiskunnallinen ongelma

Nuorten usko tulevaisuuteen on romahtanut, ja se saattaa olla yksi syy alhaiseen syntyvyyteen, kertoo 9.3.2021 julkaistu EVAn asennetutkimus . Tutkimuksessa esitetty havainto nuorten tulevaisuususkon murenemisesta on hätkähdyttävä, mutta valitettavasti ei yllättävä.  

Viime vuosien aikana tekemäni omakohtainen työ nuorten parissa sekä samaan aikaan julkaistut useat kyselytutkimukset ovat antaneet viitteitä jo käynnissä olevasta huolestuttavasta kehityksestä. 

Esimerkiksi vuoden 2016 Nuorisbarometri varoitti nuorten tulevaisuussuhteessa tapahtuneesta käänteestä, jota leimasivat kyynisyyden ja epäluottamuksen nopea kasvu.  

Nuorten tulevaisuususkon hiipuminen on salakavalasti etenevä yhteiskunnallinen ongelma, jolla on huomattavia ja laaja-alaisia vaikutuksia nuorten elämään, hyvinvointiin ja valintoihin. 

Viimeistään nyt on aika herätä pohtimaan, miten nuorten usko tulevaisuuteen voidaan palauttaa. 

Aiemmin vanhemmat olivat pessimistejä, nyt nuoret 

EVAn tuoreessa asennetutkimuksessa tiedusteltiin eri ikäryhmien suhtautumista tulevaisuuteen ja vastauksia verrattiin vuoden 1986 Arvo- ja asennetutkimuksen tuloksiin.

Hieman yli kolmenkymmenen vuoden kuluessa tapahtuneet muutokset eri ikäryhmien tulevaisuussuhteessa ovat sanalla sanoen pysäyttäviä.  

Vielä 1980-luvulla tulevaisuususko oli kaikkein vahvinta nimenomaan nuorissa ikäryhmissä ja 15–30-vuotiaista lähes 90 prosenttia suhtautui omaan tulevaisuuteensa optimistisesti.

Vastaavasti pessimismi oli voimakkainta kaikkein vanhimmissa ikäryhmissä, joiden keskuudessa tulevaisuususko oli lähes 20 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin nuorilla.   

Tultaessa vuoteen 2020 tilanne eri ikäryhmien välillä on kääntynyt päälaelleen: tällä hetkellä tulevaisuuteen optimistisimmin suhtautuvat yli 65-vuotiaat, kun taas kaikkein pessimistisimpiä ovat 18–35-vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset. Nuoremmissa ikäryhmissä tapahtunut pudotus vuoteen 1986 verrattuna on huomattava, 14–18 prosenttiyksikköä. 

Eri ikäryhmissä tapahtuneiden muutosten lisäksi EVAn kyselyssä huomionarvoista on myös se, että siinä vastaajat arvioivat nimenomaan suhtautumistaan omaan henkilökohtaiseen tulevaisuuteensa.

Kyselyn tulokset näyttäisivätkin haastavan vallalla olevan käsityksen, jonka mukaan nuorten usko omaan tulevaisuuteensa olisi säilynyt kutakuinkin ennallaan epäluottamuksen kasvun kohdistuessa Suomen ja maailman tulevaisuuteen. 

Uskaltavatko nuoret haaveilla? 

1990-luvun lama, massatyöttömyys, finanssikriisi, kestävyysvaje, koronakriisi, eskaloituva ekologinen kriisi… 

Vaikka syitä nuorten tulevaisuususkon romahtamiselle ei ole vaikea keksiä, kyseessä on monella tapaa salakavala yhteiskunnallinen ongelma. Se on samaan aikaan vaikea havaita ja helppo ohittaa. 

Ongelmaan tarttumista näyttäisi hidastavan myös se, että tällä hetkellä yhteiskunnassa valtaa pitää niin sanottu lomaltapaluuraha-sukupolvi, jolla näyttäisi olevan huomattavia vaikeuksia eläytyä nykynuorten jatkuvan epävarmuuden ja äkillisten muutosten kyllästämään kokemusmaailmaan. 

Tulevaisuususkolla ja sen menettämisellä on monia vaikutuksia niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Tutkimusten perusteella tiedetään, että tulevaisuususko on jopa tärkein yksittäinen nuorten elämäntyytyväisyyteen vaikuttava tekijä. Vastaavasti sen menettäminen johtaa moniin vaikeuksiin elämän eri osa-alueilla sekä henkisessä hyvinvoinnissa.

Elämäntyytyväisyyden ja hyvinvoinnin lisäksi tulevaisuutta koskevat odotukset vaikuttavat myös merkittävällä tavalla nuorten tekemiin elämänvalintoihin liittyivätpä ne perheen perustamiseen, koulutukseen tai työuraan. 

Tällä hetkellä ilmeisenä vaarana on, että tulevaisuuteen liittyvän epävarmuuden ja pessimismin kasvun seurauksena nuoret alkavat huomaamattaan laskea omia odotuksiaan elämästä.

Esimerkiksi muutoksia nuorten työelämäasenteissa on paitsi tarkoitushakuisesti liioiteltu, niitä on myös tulkittu väärin: kyse ei välttämättä ole niinkään siitä, että nuoret eivät entiseen tapaan arvostaisi perinteisiä työsuhteita, vaan siitä, että he vähättelevät niiden merkitystä, koska eivät pidä sitä itselleen mahdollisena tai todennäköisenä.   

Jos emme puutu kehitykseen, olemme pian tilanteessa, jossa nuoret eivät enää uskalla haaveilla asioista, joita aiemmat sukupolvet ovat pitäneet itsestään selvyyksinä: elinkelpoinen planeetta, pysyvät työ, omistusasunto, perhe. 

Ratkaisuna tulevaisuuskasvatus 

Nuorten tulevaisuususkon palauttamiseen ei ole olemassa yksittäisiä ihmelääkkeitä, sen sijaan tarvitaan lukuisia järeitä, konkreettisia ja pitkäjänteisiä toimia yhteiskunnan eri sektoreilla.  

Yksi väline tässä keinovalikoimassa on tulevaisuuskasvatus, jonka yhtenä ääneen lausuttuna tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten uskoa tulevaisuuteen ja omaan pärjäämisen riippumatta siitä, millaiseksi tulevaisuus muotoutuu tai mitä yllättävää siellä tapahtuu.  

Tulevaisuuskasvatus ei ratkaise ilmastokriisiä tai pysäytä työn murrosta, mutta sen avulla voidaan vahvistaa nuorten henkilökohtaista resilienssiä eli kykyä sietää tulevaisuuteen liittyvää epävarmuutta sekä kehittää heidän proaktiivista tulevaisuussuhdetta eli halua ja kykyä vaikuttaa itse sen muotoutumiseen.  

Toimeen nuorten tulevaisuususkon palauttamiseksi on ryhdyttävä välittömästi, sillä millainen tulevaisuus odottaa yhteiskunta, jossa nuoret eivät usko tulevaisuuteen?