Siirry sisältöön
Lahjoita

Vastasimme Climate Leadership Coalitionin kanssa Nollapäästöpäivän oppilaitosyhteistyöstä

01.10.2020

Jaa

Kansainvälistä Nollapäästöpäivää vietetään vuosittain 21.9. Se on maapallon hengähdyspäivä fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Vuonna 2020 Lasten ja nuorten säätiö osallistui Nollapäästöpäivän järjestämiseen vastaamalla oppilaitosyhteistyöstä. Mukana tapahtumaa olivat järjestämässä Climate Leadership Coalition, Otaniemen lukion ja Neste.

Miksi? Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen ongelma, jonka vaikutukset ulottuvat jokaiseen ihmiseen. Nollapäästöpäivää vietetään tavoitteena antaa maapallolle vapaapäivä fossiilisten polttoaineiden käytöstä, kiinnittää huomiota omien valintojemme ilmastovaikutuksiin sekä herätellä meitä kaikkia tekemään kestävämpiä kulutusvalintoja. Kuluttajien ja yritysten tekemät valinnat ovat tärkeässä roolissa, kun etsitään kestävän kehityksen ratkaisuja.

Suomessa on poikkeuksellisen aktiivinen nuorten ilmastoliike, mutta samalla nuoret kohtaavat valitettavan usein myös väheksyntää aktivisminsa vuoksi. Halusimme tehdä poikkeuksen tähän ja antaa nuorille äänen ilmastokeskustelussa.

Mitä teimme? Nollapäästöpäivän tilaisuus järjestettiin Otaniemen lukiossa, mistä se striimattiin oppilaitoksiin ympäri Suomen. Nollapäästöpäivä tarjosi nuorille tutkimusmatkan nollapäästöiseen tulevaisuuteen. Tilaisuudessa kuultiin yritysten edustajien puheenvuoroja koskien nollapäästöisempää tulevaisuutta ja kestävämpiä ratkaisuja. Nuoret osallistuivat mukaan esittämällä kysymyksiä aiheesta.

Vastasimme vuonna 2020 ensimmäistä kertaa Nollapäästöpäivän oppilasyhteistyöstä. Kokosimme kouluille ja oppilaitoksille helppokäyttöisen oppimateriaalin, jonka avulla opettajat voivat käsitellä ilmastonmuutosta yhdessä oppilaiden kanssa. Opetusmateriaalin avulla Nollapäästöpäivään osallistuminen on mahdollista ympäri Suomen.

Oppimateriaalista löytyy sisältöä yhden oppitunnin, kokonaisen teemapäivän tai vaikka useamman viikon työskentelyjakson ajaksi. Oppimateriaali on suunnattu erityisesti yläkouluikäisille, mutta se soveltuu myös lukio-opetukseen.

Nuorilla itsellään oli tärkeä rooli Nollapäästöpäivän järjestämisessä. Osaksi oppimateriaaleja tuotimme yhdessä Alma Median kanssa videot nuorista ilmastoaktivisteista. Videoilla ilmastoaktivistit Riikka Karppinen, Tuomo Kondie, Ellen Ojala ja Sara Nyman kertoivat, mitä aktivismi on tuonut heidän elämäänsä ja kannustivat pohtimaan, mitä jokainen voi tehdä ympäristön eteen.

Milloin? Nollapäästöpäivää vietetään vuosittain 21. syyskuuta. Ensimmäisen kerran sitä vietettiin Kanadan Nova Scotiassa vuonna 2008 ja vuonna 2017 Climate Leadership Coalition toi tapahtuman Suomeen.

Lisätietoja:

Oppimateriaali koostuu tuntisuunnitelmasta ja valmiista opettajan PowerPoint-esityksestä. Oppimateriaalin voi ladata pdf-muodossa alta.

Lataa oppimateriaali tästä .

Lataa opettajan PowerPoint-esitys täältä .

Nollapäästöpäivän 2020 Youtube-striimi on katsottavissa Otaniemen lukion Lukema-tiedekanavalla .

Jaa

Lue lisää

TET.fi-palvelua kehitettiin Alma Medialla näin TETiläisten viikko sujui

Dreams ja Pohjola Vakuutus liputtavat unelmoinnin puolesta

Vieraskynä: Osuuskauppa Maakunta on mukana tukemassa nuorten siirtymistä työelämään

Pysy ajan tasalla

Tilaa Lasten ja nuorten säätiön uutiskirje, niin saat tuoreimmat kuulumisemme suoraan sähköpostiisi.

Tilaa uutiskirje
ToimintaSäätiöArtikkelit ja julkaisut
info@nuori.fi

Liisankatu 27 A 5 00170 Helsinki

Henkilökunnan yhteystiedot
LaskutustiedotRekisteriselosteSaavutettavuusselosteKeräyslupa

© 2020 Lasten ja nuorten säätiö