Julkaistu: 30.6.2020

Työharjoittelu kokonaan etänä tuntui uhkakuvalta, mutta Lasten ja nuorten säätiö toteutti etäperehdytyksen tavalla, jota muutkin voisivat lainata

Työskentelin Lasten ja nuorten säätiöllä itsenäisesti ja koronatilanteen vuoksi tavallaan yksin, mutta silti osana ryhmää, kirjoittaa säätiön viestintäharjoittelija Julia Ylä-Outinen, joka teki harjoittelunsa kokonaan etänä.

”Kun hallitus maaliskuussa julisti poikkeustilan, oli jo selvää, että tulisin aloittamaan elämäni ensimmäisen viestintäharjoittelun etänä. Olin harmissani asiasta, koska olin odottanut harjoittelua kovasti.

Suuri osa harmistani karisi pois, kun pääsin aloittamaan säätiöllä. Sain vahvan tunteen siitä, että ammattitaitoani arvostettiin. Työkaverit kysyivät usein spesifejä kysymyksiä liittyen aiempaan koulutukseeni ja työkokemukseeni toimittajana. Osallistuin kirjoittajakoulutuksen pitämiseen, mikä loi suuren onnistumisen kokemuksen esiintymisestä. Sain vastuullisia viestintätehtäviä ja tutustuin yritysyhteistyöhön ja varainhankinnan logiikkaan eri projektien ja hankkeiden kautta. Suuren Read Hour -lukutaitokampanjan valmistelu oli kirjallisuusfanille inspiroivaa. 

Harjoittelun edetessä Suomen hallitus jatkoi etätyösuositusta ja kävi selväksi, etten voisi koko harjoittelun aikana tavata työkavereita normaalisti toimistolla. Vaikka nautin itse työstä paljon, minusta tuntui kummalliselta tehdä täysin uutta työtä vanhassa ympäristössä, omassa yksiössäni. Poikkeusaika oli jo itsessään stressaavaa ja vei paljon energiaa. Suuret muutokset ovat raskaita lähes kaikille, koska aivokapasiteettia pitää koko ajan käyttää muutoksen käsittelemiseen ja uusien toimintatapojen miettimiseen. 

Julkisessa keskustelussa puhutaan siitä, kuinka etätyömahdollisuudet kasvavat koronan takia myös tulevaisuudessa. Pandemian takia yhteiskunta on työelämässä joutunut keksimään uusia toimintatapoja, jotka ennen tuntuivat mahdottomilta toteuttaa etänä. 

Tämä on hienoa, koska etätyömahdollisuuksien laajentaminen ja kokousten striimaaminen lisää esimerkiksi liikuntarajoitteisten mahdollisuuksia osallistua täysivoimaisesti työelämään ja palavereihin. Lisäksi se antaa siimaa ihmisille, joille toimistotyöajat eivät tunnu luontevilta. 

Esihenkilöni toteutti eräänlaisen livetyöskentelysimulaattorin, kun puhuimme videopuhelua joka päivä ensimmäisen harkkakuukauteni ajan. Oli erittäin tärkeää saada videon kautta tunne siitä, että työskentelen ihan oikeiden ihmisten kanssa. Se sai tuntemaan, että minua autetaan, ohjataan ja kuunnellaan. Tämä on malli etäperehdytyksestä, jota muutkin organisaatiot voisivat lainata.

Pidän olennaisena, että vaikka etätyö yleistyisi, tulevaisuuden työelämässä harjoittelija voi aloittaa työnsä paikan päällä. Lasten ja nuorten säätiö toteutti erinomaisesti itse työn ohjaamisen etänä – mutta yhteen ulottuvuuteen ei työnantaja voinut vaikuttaa, nimittäin sosiaaliseen. 

Työelämän sosiaalinen piiri on joillekin merkittävämpi kuin toisille. Seurallisena ihmisenä koin itse, että yksi harjoittelukevääni suurista iloista oli se, kun näin työkaverini ensimmäistä kertaa puistossa toukokuun lopulla. Työkavereihin tutustuminen etänä on molemmin puolin hyvin erilaista kuin livenä: jos joku on hidas viestittelemään, hän voi vaikuttaa etäiseltä, kun taas nopeasti viesteihin vastaava henkilö voi vaikuttaa seuralliselta, vaikka nämä ihmiset olisivat yhtä sosiaalisia keskenään.  

Seurallisuus ei toki ole työelämässä itseisarvo. Olin silti itse huolissani siitä, millaisen kuvan luon itsestäni työnantajalle ja uusille työkavereilleni, kun käytössä on vain näppäimistö, emojipatteristo ja satunnaisesti videoyhteys. 

Viestintäharjoittelu sai siis tänä keväänä muutamankin merkityksen. Paitsi että sain tehdä työharjoittelun viestinnän alalta, sain myös kirjaimellisesti harjoitella työelämäviestintää erittäin haastavassa tilanteessa – kuten moni muukin työtä tekevä. 

Harjoittelussa nautin siitä, että pääsin tekemään töitä itselleni merkityksellisten asioiden parissa. Harjoittelupaikkailmoituksessa minua kiinnostivat siihen listatut monipuoliset viestinnän tehtävät, mutta erityisesti myös säätiön arvot. Pidän elämässä tärkeänä muun muassa tasa-arvoa, kirjallisuutta ja esittävää taidetta sekä sitä, että käytäntö nojaa tutkimustietoon. Säätiön arvot ja toiminta kohtasivat nämä ajatukseni.

Olen iloinen siitä, miten sain Lasten ja nuorten säätiöllä työskennellessäni tarvitessani apua, mutta myös vastuuta. Koen työskennelleeni säätiöllä itsenäisesti ja koronatilanteen vuoksi tavallaan yksin, mutta silti osana ryhmää ja aina neuvoja saaden.” 

Julia Ylä-Outinen opiskelee Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa, politiikan ja viestinnän maisteriohjelmassa opintosuuntanaan viestintä. Hän aloitti viestintäharjoittelun Lasten ja nuorten säätiöllä huhtikuussa 2020.

‹ Takaisin listaukseen