Tutkijat päätyivät jongleeraamaan: ”Sirkus luo mahdollisuuksia spontaaniin kielen käyttämiseen”
Merkintöjä-blogisarjassa toimintaamme osallistuneet kertovat kokemuksistaan ja oivalluksistaan. Tutkijat Niina Lilja ja Terhi Tapaninen sekä sirkusohjaajat Riku Laakkonen ja Laura Sariola kertovat, miten tutkimusyhteistyötä toteutettiin Sirkuksesta siivet elämään -hankkeen työpajoissa.
”Kielenoppimisessa kiinnostavaa on itse kielen lisäksi kehollisuus, eleet ja kaikki se, mikä rakentaa merkityksiä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Kun kuulimme Sirkuksesta siivet elämään -hankkeen työpajoista, kiinnostuksemme syttyi heti. Emme kumpikaan tunteneet sirkusta aikaisemmin, mutta ymmärsimme, että juuri sirkuksessa monet näistä elementeistä ovat läsnä”, kertoo Niina Lilja, tutkija ja Tampereen yliopiston suomi toisena kielenä -lehtori. Hän on väitöskirjassaan tutkinut, miten äidinkieliset ja ei-äidinkieliset, kuten vaikka kantasuomalaiset ja maahanmuuttajataustaiset, keskustelevat keskenään arjen vuorovaikutustilanteissa.
”Ensimmäiseen sirkusryhmämme oli erityisen kiinnostava. Osallistujat olivat kielitaidoltaan hyvin varhaisessa vaiheessa olevia, luku- ja kirjoitustaitoon tukea tarvitsevia opiskelijoita. Oppiminen oli siis heille erityisen haastavaa, ja perinteisen luokkaopetuksen lisäksi sirkustyöpaja antoi uudenlaisen näkökulman ryhmään ja sen toimintaan”, jatkaa Liljan tutkijapari Terhi Tapaninen. Hän työskentelee Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKKissa koulutussuunnittelijana ja on toiminut pitkään toisen kielen opettamisen koulutus- ja kehitystehtävissä.
Tutkijat mukaan!
Liljan ja Tapanisen tutkimus on osa laajempaa Arjen vuorovaikutusta muotoilemassa -hanketta, ja he toteuttivat tutkimuksen TAKKin maahanmuuttajataustaisille oppilaille suunnatuissa sirkustyöpajoissa. Työpajoja ohjaavien Riku Laakkosen ja Laura Sariolan asiantuntemus osoittautui tärkeäksi jo tutkimuksen alkuvaiheessa.
”Meille oli tärkeää, että voimme videoida sirkustyöpajat. Ensimmäinen pohdinnan paikka olikin, miten tällaiseen nauhoittamiseen suhtaudutaan sirkusryhmässä, ja saammeko siihen luvat. Ohjaajien mielestä kuvaaminen onnistuisi, mutta ehtona oli, että myös me tutkijat teemme sirkusharjoituksia yhdessä muiden kanssa. Työpajojen alettua huomasimme, että osallistumisemme toimintaan oli tärkeää, jotta saimme synnytettyä luottamuksen muihin osallistujiin”, Lilja sanoo.
Videomateriaalia kertyi puolentoista vuoden aikana noin viiden eri sirkusryhmän työpajoista lukuisia tunteja. ”Tutkimuksen käynnistyessä meillä ei ollut kovin rajattua tutkimuskysymystä, johon halusimme saada vastauksen. Sen sijaan aloimme tarkastella, millaisia asioita aineistosta nousee esiin. Poimimme esimerkiksi toistuvia tapahtumia tai jollain tavalla erityisiä ja kiinnostavia havaintoja”, Tapaninen kertoo.
Havaintoja jongleerauksesta, loppupiireistä ja huumorista
Tutkijoiden ja sirkusohjaajien työstä julkaistaan kolme tutkimusartikkelia.
”Ensimmäisessä artikkelissa tarkastelemme jongleerauksen ohjeistusta yksittäistapauksena. Ohjaajan on tärkeää rakentaa ohjeistus kielellisesti niin, että sen voi myös samanaikaisesti nähdä. Sirkuksen piirimuodostelma tukee sitä, että kaikki pystyvät näkemään ohjeistuksen ja toimimaan samalla ohjaajan esimerkin mukaan. Jongleerausta harjoitellessa syntyy mahdollisuuksia kielen käyttämiseen, kun opiskelijat kyselevät tiettyjä sanoja ja esimerkiksi alkavat toistaa niitä yhdessä ja spontaanisti. Opiskelijoiden vuorovaikutus on sirkustyöpajassa vapaampaa kuin esimerkiksi luokkahuoneen säädellymmässä ympäristössä, ja monenlaiset oppijat saavat onnistumisen kokemuksia”, Lilja sanoo.
”Toisessa tutkimusartikkelissa tarkastelemme loppupiirejä, joissa kukin osallistuja saa kertoa, mitä piti senkertaisesta sirkustyöpajasta. Kun osallistujan on ikään kuin pakko sanoa jotain, hän ottaa usein kehollisen esittämisen tueksi. Pakkotilanne on usein tarpeellinen vaihe kielenoppimisessa, mutta sirkustyöpajoissa muodostunut leikillinen ja turvallinen ilmapiiri vähentää tilanteen jännittävyyttä”, Lilja jatkaa.
”Kolmas artikkelimme on parhaillaan työn alla, ja se käsittelee huumoria sirkustyöpajoissa. Huumori on keskeinen sirkuksen elementti, ja sirkustyöpajoissa osallistujat pystyvät leikittelemään myös kielellisesti”, Lilja kertoo.
”Jo tutkimuksen alkuvaiheessa kiinnitimme huomiota sirkustyöpajojen tietynlaiseen vapautuneisuuteen ja tasa-arvoiseen olemisen tapaan. Jokainen voi osallistua itselleen mielekkäällä tavalla, ja turvallinen ympäristö näyttäytyy yleisesti iloisuutena ja hyvänä fiiliksenä sirkustyöpajoissa”, Tapaninen kertoo.
”Sirkuksesta siivet elämään -hanke on antanut meille hyvät lähtökohdat tutkimukselle, sillä olemme saaneet tarkastella sirkusta sellaisena kuin se on, eikä työpajatoimintaa ole etukäteen muokattu kielenoppimisen välineeksi. Olemme voineet tutkia, mitkä asiat sirkustyöpajoissa luontaisesti tukevat kielenoppimista. Nyt kun olemme saaneet tästä ymmärrystä, voimme lähteä jatkotutkimuksessa miettimään, miten näitä elementtejä voisi vahvistaa, ja mitä kohtia sirkustyöpajatoiminnassa voisi korostaa kielenkäytön näkökulmasta niin, että ne tulisivat osallistujille vielä selkeämmin hyödynnettäväksi”, Lilja sanoo.
Niina Lilja ja Terhi Tapaninen keräsivät tutkimusaineiston Riku Laakkosen ja Laura Sariolan (Kulttuurikeskus Piipoo ) ohjaamissa sirkustyöpajoissa Tampereen aikuiskoulutuskeskus TAKKissa osana Tampereen yliopiston Arjen vuorovaikutusta muotoilemassa -tutkimushanketta. Sirkuksesta siivet elämään -hankkeen tavoitteena on lisätä maahanmuuttajanuorten osallisuuden tunnetta vahvistamalla kielenoppimista, itseluottamusta ja elämäntaitoja sosiaalisen sirkuksen keinoin. Vuosina 2018–2020 toteutettavaa hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto, Lasten ja nuorten säätiö ja osallistuvat kunnat.
