lapsista

Julkaistu: 4.9.2019

Opiskelijoiden mielenterveyden ja jaksamisen ongelmista tulee voida puhua

Pelkkää positiivisuutta korostava toimintakulttuuri ei kiinnitä huomiota rakenteellisiin ja perustavaa laatua oleviin seikkoihin pahoinvoinnin ja syrjäytymisen taustalla, kirjoittavat Lasten ja nuorten säätiön Anna-Liisa Parkkinen ja JAMKin Jari Karttunen.

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) nosti heinäkuun 2019 alussa esiin tärkeän keskustelunaiheen: opiskelijoiden toimeentulon kesän aikana sekä opiskelijoiden väsymisen ja henkisen hyvinvoinnin. Noston vastaanotto oli aluksi huolestuttavan negatiivinen, pilkkaava ja opiskelijoita nöyryyttävä.

Saimme lukea, kuinka opiskelijoita verrattiin raukkaparkoihin, syöttöporsaisiin ja kermaperseisiin. SYL:n esiin nostama asia – hyvinvoinnin, mielenterveyden ja toimeentulon tukeminen – jäi hetkeksi syyllistävän hyssyttelyn jalkoihin.

Nyt, kohun laannuttua ja oppilaitosten lukuvuosien alkaessa, herää toive siitä, että SYL:in aloite haastoi meidät kaikki dialogiin siitä, kuinka erilaisilla toimilla voisimme edistää opiskelijoiden hyvinvointia ja mielenterveyttä. Syyskauden alettua on aiheiden käsittelyssä päästy jo ratkaisu- ja asiakeskeiseen keskusteluun. Ymmärrys ongelman laajuudesta ja vakavuudesta lisääntyy, kun katsoo Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) vuonna 2016 julkaisemia korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen tuloksia: 44 prosenttia korkeakouluopiskelijoista ei kokenut henkistä hyvinvointiaan edes hyväksi ja 16 prosenttia kertoi kärsivänsä päivittäin uniongelmista, keskittymisvaikeuksista, jännittyneisyydestä, masentuneisuudesta, ahdistuneisuudesta ja muista psyykkisistä oireista.

Kokemuksemme ammatillisen koulutuksen erityisen tuen parissa osoittaa, että ennaltaehkäisevää ja ennakoivaa opiskelijan mielen hyvinvoinnin tukemista on tehokkainta lähestyä monesta tulokulmasta.

On tärkeää tulla tietoiseksi negatiivisen ajattelun voimasta, merkityksestä ja välttämättömyydestä. Pelkkää positiivisuutta korostava toimintakulttuuri ei kiinnitä huomiota rakenteellisiin ja perustavaa laatua oleviin seikkoihin pahoinvoinnin ja osattomuuden taustalla. On tärkeää kiinnittää huomioita niihin tekijöihin, jotka estävät mielen hyvinvoinnin edistämistä oppilaitoksissa. Se on myös opettajien ja oppilaitoksen johdon tehtävä.

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN

Mielen hyvinvoinnin vaalimista voidaan opettaa, ja se voidaan integroida osaksi kaikkea opetusta ilman, että opetussuunnitelmia tarvitsee kovin paljon muuttaa. On tärkeää luoda edellytyksiä ja tiloja dialogisuudelle ja mielen hyvinvoinnin, tietoisuustaitojen ja tunnetaitojen harjoitteluun. Niiden käytäntöihin juurruttamiseksi ehdotamme, että ne integroidaan opetussuunnitelmiin ja opetukseen siten, että niitä opetellaan, harjoitellaan, arvioidaan ja kehitetään pitkäjänteisesti.

Elämme yhteiskunnassa, jossa yksin pärjäämisen eetos on vahva. Yksilön omiin voimavaroihin luottava ajattelu ei ole kestävää, positiivista ja ratkaisukeskeistä ajattelua, vaan pyrkimys siivota kärsimys loitommalle omasta todellisuudesta. Yksilön jaksaminen ja kyky kestää vastoinkäymisiä ovat tilanteen mukaan muuttuvia ominaisuuksia. Sen lisäksi jokaisella on erilaiset voimavarat. Jotta voimme olla sinnikkäitä, rohkeita, vuorovaikutustaitoisia ja itsenäisesti ajattelevia nuoria ja aikuisia, meidän tulee ensin saada ohjausta ja opetusta näissä asioissa.

EPÄVARMA TULEVAISUUS JA MIELENRAUHA

Kesä näyttäytyy monelle nuorelle sekä ihanana vapauden aikana, mutta myös ahdistavana, jäsentymättömänä ja yksinäisenä ajanjaksona, jolloin johdonmukaisesti rakennetut opiskelu- ja elämäntaidot taantuvat. Taloudellinen epävarmuus ja toimeentulo aiheuttavat lisävaivaa, jos kesätyöpaikka jää saamatta. Kesäloma ei tunnu silloin rentouttavalta ja palauttavalta.

Toisaalta kesätyö ei ole kaikille opiskelijoille järkevä vaihtoehto, koska palautuminen ja opittujen asioiden prosessointi vie aikaa. Pitkän kesän vaihtoehdot ovat monelle vaatimattomista oloista ponnistaville nuorille karut: köyhyys tai työnteko ilman lomaa. Jälkimmäinen tilanne tietysti siinä tapauksessa, että on onnistunut saamaan kesätyön. Toimeentulon epävarmuus ja palautumisjakson puuttuminen kuormittavat. Edes nuoruus ei suojaa tällaiselta kognitiiviselta rasitukselta.

Kaikilla pitäisi tasa-arvoisessa yhteiskunnassa olla mahdollisuus palautumiseen työstä ja opinnoista, inhimillinen työtahti, osallisuuden kokemus ja mielenrauha toimeentulon suhteen. Kenties tulevaisuus voisi sen seurauksena olla dialogisempi, myötätuntoisempi ja siten myös tuottavampi. Mielenrauhan ylläpitäminen epävarman tulevaisuuden edessä vaatii vahvoja elämäntaitoja ja uskoa kykyyn muokata omaa tulevaisuutta. Kouluilla on näiden taitojen edistäjänä avainrooli.

VAHVUUSPERUSTAISUUS HAASTAA OPETTAJUUTTA

Helsingin yliopiston tutkimusprofessori Jari Hakasen mukaan varsinkin erityisen tuen tarvitsijoiden sekä paikkaansa koulussa ja elämässä hakevien opiskelijoiden on todettu hyötyvän vahvuusperustaisuudesta. Opetus- ja kasvatusalalla on viime aikoina kiinnitetty yhä enemmän huomiota vahvuusperustaisuuteen ja positiiviseen pedagogiikkaan. Ne pohjaavat positiiviseen psykologiaan, jonka teoreettisena lähtökohtana on keskittyä siihen mikä toimii. Nämä haastavat opettajan minuutta, arvoja ja mielipiteitä sekä vaativat kehittyäkseen aikaa pohdinnalle. Nopeiden ratkaisujen maailmassa on helppoa ottaa näistä vain pintaraapaisu ja pikaratkaisut käyttöön.

Toivomme, että opetusalan työnantajat mahdollistaisivat opettajien osallistumisen myös pidempikestoisiin prosessikoulutuksiin esimerkiksi vahvuusperustaisen ja positiivisen pedagogiikan alalla. Helsingin yliopistossa oikeushistorian väitöskirjaa tekevä Aura Kostiainen nostaa esiin tärkeän näkökulman: koulutuksen tehtävänä ei ole ainoastaan valmistaa ihmisiä ammattiin, tuottaviksi yhteiskunnan jäseniksi. Sen tarkoituksena on Kostiaisen mukaan myös kasvattaa ihmisistä kriittisiä kansalaisia, jotka pitävät yllä avointa, demokraattista yhteiskuntaa ja sen keskeisiä arvoja.

Suomalaisessa oppilaitoskulttuurissa tulisi tapahtua muutos, joka mahdollistaisi moniäänisen keskusteluilmapiirin. Tämä tarkoittaa sitä, että monia eri näkökulmia ja monia eri ratkaisuja aidosti kuunnellaan, pohditaan ja mahdollistetaan. Moniäänisyyden mahdollistaminen luo pohjan opiskelijan aidolle kohtaamiselle opetustilanteissa ja hänen vahvuuksiensa ja tarpeidensa huomioinnin.

On tärkeää, että yhteisö tukee yksilön selviytymistä siten, että saa muiden hyväksynnän oppimisyhteisössä. Erilaiset mielipiteet ja tulokulmat tulkitaan helposti toraisuudeksi ja vaikean ihmisen maineen saa helposti. Toraisan ihmisen maine estää rakenteissa etenemisen ja kehittymismahdollisuudet. Tätä välttääkseen moni sortuu selviytymään rakenteissa ja oppii tekemään yleisesti hyväksyttyjä ratkaisuja, jotka vaientavat yhteisön monimuotoisuuden ja -äänisyyden.

MUUTOS VAATII TYÖTÄ JA NEGATIIVISTEN RAKENTEIDEN TIEDOSTAMISTA

Ihmisyys ja oppimistyylit ovat monimuotoisia ja laajoja. Näille tulee olla oma turvallinen tilansa toteutua. Opetustyön tulee olla riittävillä resursseilla varustettu, jotta opettaja voi ohjata opiskelijoita entistä yksilöllistetymmässä oppimisympäristössä. Opiskelijan tulisi parhaassa mahdollisessa tapauksessa kyetä tulemaan nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenään siten, että se näkyy teoissa eikä vain opetussuunnitelmaan kirjatuissa arvoissa.

Negatiivisten rakenteiden huomioiminen ja tiedostaminen on pyrkimistä kohti positiivista.Positiivinen ajattelu – sellaisena kuin sitä usein yksilön helppona ratkaisukeinona tarjotaan – on keino vanhoissa rakenteissa pärjäilyyn ja reippailuun. Tällainen on kuitenkin uuvuttavaa ja tunkkaista, eikä sillä nähdäksemme muuteta tulevaisuutta. Negatiivinen ajattelu kohdistuu opiskelijalle tarjotun turvaverkon reikäkohtiin, niihin haasteisiin, joista katse käännetään pois. Tällöin kysymme: Miten rakenteet edesauttavat väliinputoamista? Minkä tulisi muuttua, jotta positiivinen tulos olisi mahdollinen?

On helpompaa nöyryyttää uupunut opiskelija, joka ei ryhdistäydy toivotusti kuin tehdä työlästä ja aikaa vievää muutosta.

ELÄMÄNTAITOJEN HARJOITTELU

Ammatillisen koulutuksen erityisen tuen kenttätyössämme olemme kehittäneet työtavan, joka mahdollistaa hyvin erilaisissa tilanteissa olevien opiskelijoiden opintojen edistymisen. Opiskelijan kehomieli ja yksilöllinen elämäntilanne huomioidaan opinnoissa ja yksilöllisessä opetussuunnitelmassa. Opetuksemme keskiössä, opiskeltavien asioiden rinnalla, kulkee hyvän elämän periaate ja ajatus siitä, että ammattitaito sisältää asiaosaamisen lisäksi muita ihmisenä olemisen taitoja, joita voi opiskella ainoastaan vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa.

Elämäntaidot ovat valmiuksia, jotka opimme kasvamisen ja varttumisen myötä. Itsetuntemuksesta, harjaantuneista sosiaalisista taidoista ja rohkeudesta on korvaamaton hyöty, kun nuori tekee ratkaisuja oman tulevaisuutensa suhteen. On tärkeää huomioida, että nuoret voivat olla opintoihin tullessaan keskenään hyvin erilaisissa tilanteissa elämäntaitojen osaamisen suhteen. Vaikka elämäntaidot eivät ole oppiaine, ne ovat taitoja, joita voi harjoitella. Jotta koulu voi tarjota kaikille mahdollisimman yhdenvertaiset taidot tulevaisuutta varten, tulisi sen tarjota opetusta myös elämäntaidoissa. Toistaiseksi tähän tarpeeseen vastaaminen on perustunut opettajien vapaaehtoisuuteen ja motivaatioon.

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten opinnoissa menestymisen ja myöhemmän toimeentulon turvaamiseksi on esitetty muun muassa oppivelvollisuuden pidentämistä ja maksutonta toisen asteen koulutusta. Nämä ovat varsin positiivisia yrityksiä kohti koulutuksen mahdollistamaa itsenäistä tulevaisuutta kaikille, mutta väistävät tehokkaasti olennaisen keinon vaikuttaa opiskelijan tulevaisuuteen. Mikäli koulussa ei ole ketään aidosti kohtaamassa nuoria, pohdimme, mitä nuoret tarkalleen ottaen saavat ylimääräisistä kouluvuosista.

Nähdäksemme ponnistusten tulisi kohdistua opetuksen laatuun. Elämäntaidot eivät ilmaannu taianomaisesti ajan kuluessa, varsinkaan niille nuorille, jotka ovat jo valmiiksi haastavissa tilanteissa. Vuorovaikutuksessa syntyvä luottamus toisiin ja kokemus itsestä pystyvänä ja arvokkaana ihmisenä voisivat olla peruskoulumme tuottoisinta antia, joka siirtyy elämän vaiheesta toiseen yksilön siirtyessä jatkamaan opintojaan.

Mielen hyvinvoinnin tukeminen tulisi olla osa rakenteita kaikilla opiskeluasteilla.

Pohjoismaiseen malliin nojautuvan suomalaisen koulutusjärjestelmän etuna on maksuton koulutus ja nuoruuden näkeminen tärkeänä persoonallisuuden kehittymisen aikana. Satsaus mielen hyvinvointiin ja elämäntaitoihin tukevat korkeatasoisen koulutuksen tavoitteita hyvään elämään, osallisuuteen ja aktiiviseen kansalaisuuteen.

Viittaukset:

Tutkimusprofessori Jari Hakanen 2019. Erityisen tuen tarvitsijoiden sekä paikkaansa koulussa ja elämässä hakevien opiskelijoiden on todettu hyötyvän vahvuusperusteisuudesta. Julkaisussa: Kuusi opetusalan ajankohtaista haastetta. Kirjoittaja Saara Kankainen. HY Plus. Saatavissa täältä.

Väitöskirjatutkija Aura Kostiainen 2019. Demokratia on liian tärkeä jätettäväksi yksinomaan insinööriajattelun käsiin. Helsingin Sanomat Mielipide 2.6.2019.

Kirjoittajista:

Jari Karttunen, JAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu.

Jari Karttunen toimii lehtorina Jyväskylän ammatillisessa opettajakorkeakoulussa muun muassa ammatillisessa erityisopettajakoulutuksessa ja erityisopettajien täydennyskoulutuksissa. Oppijan oikeus – opettajan taito –hankkeessa hän on toiminut syksystä 2018 lähtien. Oppijan oikeus – opettajan taito -hankkeella vastataan siihen opettajien osaamistarpeen muutokseen, joka kumpuaa uudesta lukiolainsäädännöstä ja ammatillisen koulutuksen reformista. Näkökulmana on erityisesti opiskelijan oikeus saada erityistä tukea ja ohjausta. Hanke toteutetaan yhdeksän opettajankoulutusyksikön yhteistyönä. Hankkeen koordinaattorina toimii Hämeen ammattikorkeakoulu ja muina toteuttajina ovat Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Helsingin yliopisto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen yliopisto ja Åbo Akademi. Karttunen on toteuttamassa myös ammatillisen koulutuksen erityisen tuen opetus- ja ohjaushenkilöstölle suunnattua Tarmoa, työnäkyä ja tulevaisuusvisioita –hanketta, joka on prosessinomainen koulutuskokonaisuus, jossa luodaan innovatiivisia lähestymistapoja ja menetelmiä tukea tarvitsevien opiskelijoiden ohjaamiseen ja kohtaamiseen.

Anna-Liisa Parkkinen, Lasten ja nuorten säätiö, Taidot elämään -hanke.

Anna-Liisa Parkkinen on ammatillisen erityisopetuksen opetustyössä toimiva tanssitaiteen maisteri sekä Lasten ja nuorten säätiön soveltavan taiteen asiantuntija. Taidot elämään -hankkeessa hän on toiminut maaliskuusta 2019 lähtien. Hanke edistää ja tukee omaa paikkaansa etsivien nuorten elämäntaitoja ja vahvistaa heidän tulevaisuususkoaan soveltavan taiteen keinoin. Hanke toimii Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa.

‹ Takaisin listaukseen