Julkaistu: 13.3.2019

Tieto ja Lasten ja nuorten säätiö aloittavat nuorille suunnatut työpajat – tavoitteena visioida tulevaisuuden Suomea 

Lasten ja nuorten säätiö järjestää yhdessä Tulevaisuuskoulun ja ohjelmisto- ja palveluyhtiö Tiedon kanssa työpajoja, joissa yläkoululaiset pääsevät visioimaan tulevaisuuskuvia Suomelle. Yhteistyön teemoina ovat tulevaisuuden työ, kestävä yhteiskunta ja ihmisen suhde teknologiaan.

Yhteistyöllä synnytetyt tulevaisuustyöpajat toteutetaan maalis-huhtikuussa 2019 kolmessa espoolaisessa yläkoulussa. Ohjelmisto- ja palveluyhtiö Tiedon vapaaehtoisten sekä tulevaisuuskuviin erikoistuneen Tulevaisuuskoulun asiantuntijoiden lisäksi työpajoihin osallistuu Lasten ja nuorten säätiön kouluvierailija, näyttelijä Krista Kosonen

Espoolaisissa yläkouluissa järjestettävien tulevaisuustyöpajojen tavoitteena on vahvistaa nuorten ennakointikykyä ja tulevaisuustaitoja teknologisen murroksen myötä nopeasti muuttuvassa maailmassa. Konkreettisena lopputuloksena syntyy nuorten visioimia mahdollisia tulevaisuuksia vuoden 2050 Suomelle. 

“Nuorten roolia tulevaisuudesta käytävässä yhteiskunnallisessa keskustelussa on tärkeää vahvistaa. Haluamme tuoda tähän keskusteluun uusia näkökulmia nuorten rakentamilla tulevaisuuskuvilla”, kertoo Lasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtaja Olli Alanen

Kokemus merkityksellisestä tulevaisuudesta on vahvasti yhteydessä yksilön hyvinvointiin, ja tulevaisuususkon vahvistaminen yksi Lasten ja nuorten säätiön toiminnan keskipisteistä. Toiminnallisten työpajojen avulla säätiö pyrkii tukemaan nuorten ymmärrystä siitä, että omaan tulevaisuuteen on mahdollista vaikuttaa tekojen ja asenteiden kautta. 

Yhteistyö huipentuu heinäkuussa järjestettävään SuomiAreenaan, jossa paneelikeskusteluun osallistuvat eri alojen asiantuntijat puivat nuorten työpajoissa visioimia tulevaisuuskuvia. Paneelin avulla keskusteluun sitoutetaan yhteiskunnallisia toimijoita eri sektoreilta sekä herätetään ajatuksia siitä, millä keinoilla vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia olisi mahdollista saavuttaa. 

”On hienoa olla yhdessä nuorten kanssa visioimassa yhteiskunnan kehitystä ja tulevaisuuskuvia. Uskomme Tiedolla siihen, että dataa ja uusia teknologioita hyödyntämällä pystymme luomaan parempia palveluja ja ainutlaatuisia kokemuksia niin tulevaisuuden työelämään kuin ihmisten arkeen. On mielenkiintoista päästä näkemään, minkälaisiin tulevaisuuskuviin nuoret päätyvät”, sanoo Kia Haring, Tiedon viestintä- ja vastuullisuusjohtaja. 

Tieto ja Lasten ja nuorten säätiö toteuttavat kevään aikana myös yläkouluikäisille nuorille suunnatun tulevaisuuskyselyn. Vuonna 2018 toteutettu kysely keräsi yli 3000 vastausta, joiden pohjalta laadittiin Tulevaisuuden työ -raportti. Tutkimuksessa selvitettiin yläkouluikäisten käsityksiä tulevaisuuden työelämätaidoista sekä kartoitettiin nuorten suhtautumista työelämän muutoksiin.  

‹ Takaisin listaukseen