Julkaistu: 4.3.2019

Danske Bank ja Lasten ja nuorten säätiö vahvistavat yhteistyöllä nuorten taloudellista mielenrauhaa

Lasten ja nuorten säätiö on yksi Danske Bankin Oma talous haltuun -talouskasvatushankkeen pääyhteistyökumppaneista. Säätiö järjestää vuoden 2019 aikana oman talouden hallintaan ja rahasuhteen käsittelyyn painottuvia työpajoja nuorille. 

Danske Bank on Lasten ja nuorten säätiön vuoden 2019 pääyhteistyökumppani. Vuoden aikana 10 kummiluokkaa osallistuu Lasten ja nuorten säätiön järjestämiin taidetyöpajoihin. Ammatillisiin opintoihin valmentavassa koulutuksessa opiskelevat nuoret pohtivat työpajoissa omaa rahasuhdettaan ja vahvistavat itsetuntoaan: minä osaan ja pystyn, myös raha-asioissa. 

Digitarinoilla kohti varmempaa rahasuhdetta 

Työpajoissa keskeisenä välineenä käytetään digitarinaa. Se on matalan kynnyksen menetelmä, jossa niin tarina, käsikirjoitus kuin visuaalinen materiaali on tekijänsä itse tuottamaa. Tekemällä oman digitarinan nuoret voivat vahvistaa tietojaan ja taitojaan raha-asioissa luovalla tavalla. 

Digitarinoiden lisäksi nuoret kuulevat julkisuudesta tutun innostajan omakohtaisen tarinan sekä osallistuvat AMK-opiskelijoiden järjestämiin coach-tunteihin. 

Vapaaehtoistyötä oman työn ohessa 

Myös Danske Bankin vapaaehtoiset työntekijät osallistuvat taidetyöpajoihin asiantuntija- ja vertaisosallistujina. Vapaaehtoiset kertovat nuorille omasta rahasuhteestaan ja rohkaisevat asiantuntijuudellaan näitä digitarinoiden tekemisessä. Danske Bankin työntekijöiden osallistuminen työpajoihin on osa Lasten ja nuorten säätiön tapaa tehdä yhteistyötä yritysten kanssa. Työntekijöille työpajat tarjoavat mahdollisuuden vapaaehtoistyöhön oman työn ohessa. 

Yhteistyön tavoitteena on tukea nuoria kohti hyvää rahasuhdetta. Taloustaidoissa keskiössä eivät ole vain tekniset taidot, vaan myös tunnetaidot ja luottamus itseen.  

“Jokaisella nuorella on oikeus hyvään rahasuhteeseen ja taloudelliseen mielenrauhaan. Olemme iloisia, että voimme Danske Bankin tukemana mahdollistaa nuorille työpajat, joissa luovalla tavalla voidaan käsitellä suhdetta rahaan sekä näin vahvistaa taloustaitoja”, hankkeesta vastaava Oskar Sandqvist sanoo. 

Lisätietoja: 

Oskar Sandqvist, hankkeen asiantuntija 
oskar.sandqvist(at)nuori.fi, p. 050 3468 725 

Tutustu tarkemmin Taloudellinen mielenrauha -työpajatoimintaan täällä

Lue lisää Oma talous haltuun -talouskasvatushankkeesta täältä.

‹ Takaisin listaukseen