Julkaistu: 1.3.2019

Suomen vanhin skeittikauppa The Day Off on Lasten ja nuorten säätiön uusi yhteistyökumppani

Lasten ja nuorten säätiö sekä Turussa sijaitseva skeittikauppa The Day Off ovat sopineet yhteistyöstä. Kauppa lahjoittaa osan tuotoistaan säätiön työhön nuorten hyväksi. 

Lasten ja nuorten säätiö on aloittanut yhteistyön turkulaisen The Day Off -skeittikaupan kanssa. Skeittitarvikkeita esimerkiksi vaatteista ja asusteista skeittilautoihin myyvä kauppa lahjoittaa työhön nuorten hyvän elämän edistämiseksi euron jokaista myymäänsä Day Off -tuotetta kohti. Suunnitelmissa on ollut myös tehdä toiminnallisempaa yhteistyötä lähitulevaisuudessa. 

“The Day Off on ylpeä saadessaan olla mukana edistämässä lasten ja nuorten hyvinvointia. Haluamme osaltamme tukea tätä tärkeää ja aina ajankohtaista asiaa”, The Day Offin Mika Eirtovaara sanoo. 

Yhteistyö yritysten kanssa on olennainen osa Lasten ja nuorten säätiön toimintaa. Jokainen solmittu kumppanuus on Lasten ja nuorten säätiölle mahdollisuus tehdä entistä vahvemmin työtä nuorten hyväksi. Yhteistyöstä The Day Offin kanssa onkin erityisen iloinen yritysyhteistyön asiantuntija Hanna Koskenkangas

“Yhteistyön tuotoilla voimme entistä vaikuttavammin rohkaista nuoria rakentamaan itselleen merkityksellistä tulevaisuutta”, Hanna iloitsee. 

Lämpimät kiitoksemme The Day Off, että tuette kanssamme nuorten tulevaisuutta!  

Yhteistyö yritysten kanssa on ollut osa Lasten ja nuorten säätiön toimintaa sen perustamisesta lähtien. Haluatko tietää enemmän yhteistyön mahdollisuuksista? Lue lisää täältä tai ota suoraan yhteyttä Hannaan: hanna.koskenkangas(at)nuori.fi, p. 040 589 0551. 

‹ Takaisin listaukseen