Julkaistu: 27.12.2018

Flashmobeja ja teatteri-iltamia – tunnelmia Kotion syksystä

Lasten ja nuorten säätiön Kotiossa on tänä syksynä tanssittu keskellä hämeenlinnalaista kauppakeskusta ja nautittu kulttuurin keitaasta Forssassa. 

Maahanmuuttajataustaisille nuorille suunnatussa toiminnassamme osallistujat vahvistavat tietojaan ja taitojaan suomen kielestä ja kulttuurista taiteen keinoin.  

Ammatillisiin opintoihin valmentavaan koulutukseen (VALMA) sekä kotoutumiskoulutukseen osallistuvat nuoret ovat osana opintojaan harjoitelleet suomen kieltä musiikin, teatterin ja kuvataiteen avulla. Työpajoissa nuoret ovat sukeltaneet arkipäivästä tuttuihin tilanteisiin kuten linja-autoon, parturi-kampaajan tuoliin ja kaupan kassalle treenaamaan kielitaitoaan. 

Heittäytymällä tällaisiin tilanteisiin ja kohtaamisiin rohkeus käyttää itselle uutta ja vierasta kieltä kasvaa. Kun kielitaito karttuu, myös kyky toimia erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa vahvistuu. Näitä taitoja tarvitaan etenkin seuraaviin opintoihin ja työelämään siirryttäessä. 

Työpajoihin on osallistunut opiskelijoita niin Hämeenlinnassa kuin Forssassa. Kaikki nuorten ryhmät valmistautuivat myös syksyn huipentaviin yhteisötempauksiin. Hämeenlinnassa osallistujat järjestivät yhdessä paikallisen Miniteatterin lukioikäisistä nuorista muodostuvan harrastajaryhmän kanssa flashmob-esityksen kauppakeskus Goodmanissa. Flashmobin teemana oli kohtaaminen. Forssassa puolestaan saatiin aimo annos kulttuuria kaamoksen keskelle, kun osallistujat viettivät monikulttuurisia iltamia Wahren-opiston kanssa Forssan Teatteritalolla. 

Syksy on ollut siis varsin vauhdikas molemmissa kaupungeissa ja taatusti tuonut valoa ja lämpöä myös muiden Kanta-Hämeen seudulla asuvien arkeen! 

Kotion työpajat toteutetaan yhteistyössä Tavastian ja Faktian ammattiopistojen, Vanajaveden opiston sekä Kulttuuriosuuskunta Uulun ja Vaara-kollektiivin taitelijaohjaajien kanssa.

Lue lisää toiminnasta täältä

Toimintaa rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto, Lasten ja nuorten säätiö sekä Hämeenlinnan kaupunki, ja sitä toteutetaan vuosina 2017-2019. 

‹ Takaisin listaukseen