Siirry sisältöön
Lahjoita

Selvitimme TietoEVRYn kanssa nuorten käsityksiä tulevaisuuden työstä

06.08.2018

Jaa

Kyselyyn vastasi 3 033 yläkouluikäistä nuorta eri puolilta Suomea.

Miksi? Digitalisaation vaikutuksista työelämään käydään vilkasta yhteiskunnallista keskustelua. Teknologian nopea kehitys haastaa meitä pohtimaan, miten automaatio ja tekoäly mullistavat eri toimialoja ja työntekijän kohtaamia osaamisvaatimuksia tulevaisuuden työelämässä. Nuorten ääni kuuluu harvoin tässä keskustelussa. On kuitenkin tärkeää, että nuoret pääsevät itse osallistumaan keskusteluun sen sijaan, että he olisivat vain keskustelujen kohteena. 

Mitä teimme? Toteutimme keväällä 2018 kyselyselvityksen yhdessä ohjelmisto- ja palveluyritys Tiedon (nykyään TietoEVRY) kanssa. Kyselyssä selvitettiin nuorten käsityksiä työn murroksesta, tulevaisuuden työmarkkinoista ja työllistymiseen vaikuttavista tekijöistä. Kyselyyn vastasi 3 033 yläkouluikäistä eli 13–16-vuotiasta nuorta. 

Julkistimme tulokset kesän 2018 SuomiAreenassa järjestämässämme paneelikeskustelussa. Keskustelijoina paneelissa olivat presidentti Tarja Halonen, tubettaja Tuure Boelius, ammatillisen koulutuksen asiantuntija Jasmina Khabbal, tulevaisuustutkija Ilkka Halava ja Tiedon datakeskeisestä liiketoiminnasta vastaava johtaja Ari Järvelä

Milloin? Kyselyselvitys keväällä 2018 ja SuomiAreena-paneelikeskustelu kesällä 2018. 

Lisätietoja: Lue Tulevaisuuden työ -raportti tästä (pdf avautuu uuteen välilehteen) 

Jaa

Lue lisää

​Sanoita parempi maailma: harjoituksia kestävän tulevaisuuden käsittelyyn

Harjoituksia tulevaisuustyöskentelyyn: Näin käsittelet tulevaisuutta luovasti nuorten kanssa

Pysy ajan tasalla

Tilaa Lasten ja nuorten säätiön uutiskirje, niin saat tuoreimmat kuulumisemme suoraan sähköpostiisi.

Tilaa uutiskirje
ToimintaSäätiöArtikkelit ja julkaisut
info@nuori.fi

Liisankatu 27 A 5 00170 Helsinki

Henkilökunnan yhteystiedot
LaskutustiedotRekisteriselosteSaavutettavuusselosteKeräyslupa

© 2020 Lasten ja nuorten säätiö