Julkaistu: 3.11.2017

Vaara-kollektiivin Tenho-nuoret ottivat Kajaanin haltuun

Kajaanilaiset nuoret ovat saaneet uusia näkökulmia omaan kotipaikkakuntaansa Vaara-kollektiivin Tenho-ryhmien toiminnassa. Kajaanissa nuoret ovat valmistaneet erilaisia teatterillisia esityksiä, joiden valmistusprosesseissa nuoret ovat vahvistaneet elämäntaitojaan ammattilaisten ohjauksessa. Kajaanin neljäs – ja viimeinen – Tenho-ryhmä käynnistyi lokakuussa ja jatkaa touhujaan helmikuun lopulle saakka. Kirjoitus on kolmas osa juttusarjaa, jossa esitellään viimeistä toimintavuottaan käynnissä olevan Tenhon onnistumisia ja hyviä käytäntöjä.

”Ryhmän kanssa päätimme juuri tähdätä forum-teatteriesityksen valmistamiseen, tarkempi aihe on vielä hakusessa ja vielä tässä kohtaa on mahdollista, että lopulta teemmekin jotain ihan muuta. Kajaanin Tenho-ryhmien prosessit ovat muokkautuneet kunkin ryhmän näköiseksi ja tärkeintä onkin ollut, että nähdyt teokset ovat todella kummunneet nuorten omista ideoista ja siten ovat todella olleet nuorten omia teoksia”, kertoo Panu Huotari, joka on ohjannut Vaara-kollektiivin Tenho-ryhmiä hankkeen alusta alkaen työparin kanssa.

Kuvaaja: Jani Liimatta

 

Vaara-kollektiivin Tenho-ryhmien teokset ovat ottaneet haltuun Kajaanissa erilaisia tiloja ja teatterin muotoja. Ihmisenkude esitettiin Kajaanin taidemuseon Neljä huonetta-näyttelyn yhteydessä. Tehtävä: Ankeudenpoistajat oli immersiivinen teatteriseikkailu- ja pulmanratkontapeli, jonka kokemusalustana toimi koko Kajaanin kaupunki. Naamioteatterieistystä ja lukudraamaa 4 tunnetta: ilo, suru, viha, rakkaus ryyditettiin livemusiikilla.

”Nuorten kanssa on viime vuosina seikkailtu pitkin Kajaania, milloin minkäkinlaisten draamallisten asetusten kanssa: välillä ollaan oltu turisteina paikallisbussissa, välillä kuvattu videomateriaalia esitykseen, välillä tutkittu taideteoksia museossa ja teattereissa, sekä testattu VR-laseja pelialan oppilaitoksessa ja kirjattu muistiin kajaanilaisten käsityksiä kotikaupungistaan”, Huotari kuvaa.

”Kaikki on tavalla, tai toisella päätynyt materiaaliksi ryhmien teoksille ja antanut aihetta lukuisille yhteiskuntaa, elämää ja maailmankaikkeutta luodanneille keskusteluille. Tämä teosten valmistamisen sivutuotteena tullut mahdollisuus keskustella ja ajatella rauhassa, syvästi, yhdessä vertaisten kanssa on ollut kaikille ryhmille tärkeää ja on synnyttänyt ryhmien sisäistä luottamusta ja iloa, sekä tuonut teoksiinkin lisämerkityksiä, jotka toivottavasti jotenkin ovat avautuneet katsojienkin aisteille.”

Kuvaaja: Jani Liimatta

 

Vaara-kollektiivin Tenho-toiminta on ollut monimuotoista. Teatterista on ollut luontevaa loikata liikeilmaisun harjoitteista videon editointiin, tai näyttämövalaisuun ja kirjoitustyöpajasta tanssiin, tai sirkukseen. Ohjaajien laaja-alaisen osaamisen myötä nuoret ovat löytäneet uusia kiinnostuksenkohteita ja vahvuuksia, sekä innostunut ennen jopa pelottavana pitämistään asioista: ”Kaiken keskiössä on kuitenkin ollut toimiva, tasa-arvoinen, tukeva ryhmä, jonka luomiseen on ohjaajien toimesta tietoisesti alusta saakka panostettu.”

Vaara on tammikuussa 2014 perustettu esittävän taiteen kollektiivi, jonka juuret ovat Kajaanissa. Vaara tuottaa korkeatasoista ja uutta luovaa esittävää ja soveltavaa taidetta.Sen toimintakenttä on sekä paikallinen, valtakunnallinen että kansainvälinen. Ryhmä toimii itsenäisenä yksikkönä Kulttuuriosuuskunta G-voiman alla.

Lasten ja nuorten säätiön Tenhossa ilman koulutus- tai työpaikkaa olevat nuoret tekevät taidetta kuudella eri paikkakunnalla Suomessa. Elokuvan, sirkuksen ja teatterin avulla nuoret saavat työkaluja, joiden avulla opintoihin tai työelämään siirtyminen on helpompaa. Kolmevuotisen Tenhon rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto. Suomessa rahoitusta hallinnoiva viranomainen on sosiaali- ja terveysministeriö.

‹ Takaisin listaukseen