Julkaistu: 1.12.2016

“Oletko kuullut Netflixistä?”
Pirteä ja hämmästynyt vanha nainen nostaa katseensa kysyvästi kohti kysyjää.

“Haluaisiko joku selittää?” kysyy opettaja ja antaa kapulan Sirkkalan koulun kuudesluokkalaisille. Alkaa yksityiskohtainen tiedon vaihtaminen, jossa molemmat osapuolet oppivat jotain uutta.

Vierailen Turussa Stilftelsen Hemmet -palvelutalossa, jonka Reflektioner i nutid och dåtid -projekti on osa Myrskyn Sata vuotta nuoruutta -ohjelmaa. Sata vuotta nuoruutta juhlistaa satavuotiasta Suomea tukemalla toimintaa, joka tuo nuoret ja ikäihmiset yhteen taiteen äärelle. Nuorten ja ikäihmisten välinen sukupolvirajat ylittävä kohtaaminen ja yhdessä kokeminen eri taiteen keinoin on myös Reflektioner i nutid och dåtid -projektin tarkoituksena.

Hemmet-kodin ruokailutilassa kolme senioria odottaa nuoria. Sirkkalan koulun 6C-luokka saapuu tilaan rauhallisesti ja oppilaat jakautuvat kolmeen ryhmään niin, että jokaisessa ryhmässä on yksi palvelutalon asukas. Erään pöytäryhmän asukas on nuorille jo ennestään tuttu ja iloinen keskustelu käynnistyy nopeasti. Äsken vielä rauhallisen hiljainen tila täyttyy lämpimästä puheensorinasta.

“Palvelutalon asukkaiden ei tulisi elää eristyksissä – ja sama pätee myös oppilaitoksiin”, toiminnasta vastaava Johanna Slotte sanoo, kun kysyn häneltä siitä mitä he toiminnalla haluavat saavuttaa. “Tarkoituksena on luoda tasavertainen kohtaamispaikka nuorille ja ikäihmisille.” Hemmet -kodissa toivotaan, että tällaisesta toiminnasta tulisi pysyvä osa heidän arkea.

nimeton1

Tänään on tarkoitus tutustua vanhaan kieleen ja nykykieleen sanataiteen menetelmin. Oppilaat ovat kuvittaneet ja kirjoittaneet lapuille nykypäivän sanontoja ja termejä, kuten “Lol”, “Dab”, “Läppä”, “GTG” ja “Swag”. Asukkaiden tehtävänä on arvata mitä sanat tarkoittavat – mikä ei todellakaan ole mikään helppo tehtävä – ja nuoret puolestaan selittävät näitä termejä auki. Palvelutalon asukkailla on vastaava tehtävä myös nuorille ja käykin ilmi, että kaikkia vanhojakaan termejä ei ole helppo selittää.

Aikaisemmilla kerroilla luovin menetelmin käsiteltyjä teemoja ovat olleet mm. oma huone ja lapsuus. Hämmästys oli suuri, kun eräs asukas kertoi nuorille nukkuneensa kerrossängyssä keittiössä.

“Minkälainen huone sinulla sitten oli?” kysyy nuori. On vaikea käsittää, ettei huonetta välttämättä ollut.

Paikalle on kertynyt lisää asukkaita, jotka seuraavat toimintaa kiinnostuneina. Yksi ryhmä ottaa yhteiskuvaa ja nuoret opettavat ryhmänsä vanhimmalle kuvassa poseeraamista. Sormet eivät meinaa taipua, mutta hymy on leveä. Ryhmät naureskelevat yhdessä nyky- sekä entisajan oudoille eroille.

Tapaamisen lähestyessä loppua näen, kuinka eräs luokan pojista pyörii levottomasti paikallaan. Pyöriminen päättyy kuitenkin kuin seinään, kun hän huomaa, että ruokasalia lähestyy huonosti liikkuva talon asukas. Poika ryntää asukkaan luo ja tarjoaa tälle tuolia. Naisen ilme kirkastuu ja poika palaa takaisin muodostelmaan. Hyvin lyhyessä ajassa onnistuttiin saavuttamaan ennakkoluuloton yhteisöllisyys.

Nuoret kokevat Hemmet-kodissa jotain tärkeää; mikään ei ole niin arvokasta kuin toisen ihmisen kohtaaminen ja hänen tarinansa kuuleminen.

2

Kirjoittaja Joonas Veijanen on Lasten ja nuorten säätiön harjoittelija.

‹ Takaisin listaukseen