Julkaistu: 10.11.2016

 

Suvivirsi soi, ja katselen yläasteen luokkakavereitani ja opettajia haikeana ja onnellisena siitä, etten tule näkemään heitä enää ikinä. Koulusta ulos astuessani oloni on voimaantunut ja hurja. Kuin olisi hyppyrinnokalla valmiina loikkaan ja uskoa täynnä, että tuuli kannattelee.

Vaikka olo on kuin nuorella voittajakuninkaalla, on oman elämäni herruus hiukan näennäistä. Kuten monella muulla, vanhempieni koulutusasema periytyy minulle vailla suurempaa pohdiskelua vaihtoehdoista. Tietysti menen lukioon. Paikkakin on jo varmistunut.

Ja sitten ovat nuo toiset.

Osa luokkakavereistani puhuu valitsevansa ammattikoululinjan sillä perusteella, tuleeko sinne kavereita. Monet heistä eivät todella tiedä, mitä haluavat tehdä työkseen aikuisena. Enkä ihmettele, sillä en tiedä minäkään vielä moneen vuoteen.

Olemme luokkakaveriemme kanssa nuorisotutkimuksen termein peruskoulun jälkeisessä nivelvaiheessa. Tuolloin teemme valintoja, joilla voi olla koko loppuelämäämme vaikuttavia seurauksia. Ei mitään paineita, vitsailemme keskenämme.

Jos ammattikoululinja valitaan kavereiden mukaan, kuulostaa todennäköiseltä, että valittu ala ei olekaan lopulta se oikea. Tämä johtaa helposti opintojen keskeytymiseen.

Koulupudokkaat liitetään yhteiskunnallisessa keskustelussa usein siihen näennäisesti yhtenäiseen joukkoon, jolle pitäisi tehdä jotain. Tämä hahmoton joukko on yksi aikamme keskustelluimmista ryhmistä. Heistä muodostuu uhkia kuten kouluampujia ja ääriliikkeiden jäseniä taikka passiivinen yhteiskunnan varoja kuluttava joukko. He ovat syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.

Syrjäytymisvaara on todellinen yhteiskunnallinen ongelma, josta on tärkeää puhua. On myös tehtävä tarkkaan harkittuja poliittisia päätöksiä, jotka vähentävät sen riskiä. Mutta kuten monen muun näennäisesti yhtenäisen ryhmän kanssa, syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kategoria on yksilötasolla ongelmallinen.

Kun yhteiskunta sekä sedät ja tädit paineistavat peruskoulun päättänyttä nuorta ”mitäs sitten” -kysymyksillä, he antavat helposti ymmärtää, että hetkellinenkin häiriö koulutuspolussa on uhka eheälle elämänkululle. Kulman takana vaanii aina syrjäytymisvaara. Jos koulutuspaikkaa vaille jääneestä nuoresta puhutaan passiivisena ja apua tarvitsevana objektina, saattaa hän alkaa myös käyttäytyä sen mukaisesti ja mieltää itsensä syrjäytyneeksi. Ulkoa annettu identiteetti sisäistetään, kun sille altistuu tarpeeksi.

Syrjäytymisriskistä puhuminen tuottaa usein harmaita hiuksia myös Lasten ja nuorten säätiön työssä. Kuten Nuorisotutkimusseuran tutkija Fanny Vilmilä kirjoittaa Taidot elämään -ohjelmasta tehdyssä tutkimuksessa. ”Syrjäytymisen ehkäisemiseen tähtäävässä hankekielessä nuoret määrittyvät marginaaliseksi ryhmäksi, mikä kaventaa tilaa kunnioittavalta suhteelta ja oman elämän toimijuudelta.” Syrjäytymisriski ja sen periytyvyys ovat huolestuttavia ilmiöitä, mutta jos puhumme niistä väärällä tavalla, on vaarana, että niistä tulee itsensä toteuttavia ennustuksia.

Onneksi Vilmilän tutkimus antaa myös toivoa. Se, että nuori ei siirry heti peruskoulun jälkeen opintoihin tai työelämään, ei tarkoita, etteikö hän voisi edetä elämässään sopivaan suuntaan. Nivelvaiheissa olevat nuoret työskentelevät aktiivisesti oman toimijuutensa ja elämänvalintojensa parissa eikä tämä välttämättä näy aina ulospäin. Pelkkien uhkien näkemisen sijaan nuoriin on tärkeä suhtautua aktiivisina toimijoina – ihmisinä jotka tekevät jatkuvasti omaa elämäänsä ja ympäröivää maailmaa muuttavia päätöksiä. He ansaitsevat luottamuksemme.

Eräänä päivänä noin kymmenen vuotta yläasteen päättymisen jälkeen törmään yhteen luokkakaveriini. Koulutusala oli matkan varrella muuttunut ja sivukoukkauksia oli tapahtunut. Kiertoreiteistä hän puhuu kuitenkin ylpeydellä, ja niistä on muodostunut tärkeä osa elämän tarinaa, joka vaikuttaa kaiken kaikkiaan onnelliselta ja tasapainoiselta. ”Näin se elämä vain menee”, hän kertoo hymyillen.

 

Kirjoittaja Larri Himma, on projektikoordinaattori Lasten ja nuorten säätiön Taidot elämään -ohjelmassa, jossa nivelvaiheessa olevat nuoret kehittävät elämäntaitojaan taiteen keinoin.

‹ Takaisin listaukseen