Julkaistu: 21.8.2015

Sano jotain mukavaa!

Viime aikoina olen pohtinut ja pähkäillyt syitä siihen, että tässä ihanassa ja suhteellisen pienessä maassamme tuntuu välillä auringon paistaessakin kylmältä. Jostain välittyy ei-välittämisen viesti, jossa pääosan saavat ongelmat ratkaisujen sijaan, ja kaikkien perätessä yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä sille ei löydy aikaa eikä paikkaa. Käperrytään sisäänpäin ja nähdään muut uhkana mahdollisuuksien sijaan. Uusi ja luova ajattelu on vain harvojen herkkua, vaikka siihen ja sitkeyteen hoitaa asiat hyvin koko yhteiskuntamme on perustunut. Hmm.

Mutta: samalla kuitenkin tapahtuu ihmeellisen ihania asioista – uusia yhteisöjä syntyy kuin tatteja sateen jälkeen. Ihmiset kokkaavat ja jakavat erilaisia ruokakulttuureita, on mahdollista asua ventovieraan asunnossa ja lainata omaansa matkaajalle, jaetaan tietoa, taitoa ja tavaroita, luodaan uutta.

Miksi nämä maailmat eivät kohtaa? Miten hyvän hyrinän saisi valtavirran polttoaineeksi, sellaiseksi kansalliseksi mielentilaksi, jossa jokaiselle olisi oma paikkansa. Ja jos se ei tuntuisi löytyvän, muut auttaisivat sen etsimisessä. Tarvitsemme koko kansan flown!

Olemme Suomen lasten ja nuorten säätiössä panneet tehtävämme ja päämäärämme tiiviiseen pakettiin, muutamiin tärkeisiin sanoihin ja lauseisiin. Uudet arvomme asetimme meitä haastamaan, niin työyhteisössämme kuin kaikessa toiminnassamme. Ne ovat: aito, avoin, rohkea, luova ja kunnioittava. Visioomme otimme uuden termin ”ekososiaalinen sivistys” pelkäämättä sen tuomitsemista teoreettiseksi haihatukseksi. Nimittäin, sitä se ei ole. Tai päätä itse.

Arto O. Salosen mukaan sen määritelmä on seuraava:

”Läpi elämän jatkuvan oppimisen päämääränä on ihminen, joka huolehtii paitsi itsestä ja omasta kulttuuristaan, myös planeettamme kokonaisuudesta. Arvojemme ja käyttäytymisemme laatu peilataan tulevien sukupolvien mahdollisuuksien kautta. Inhimillisen kasvun tavoitteeksi tulisi mieltää ekososiaalinen sivistys, joka perustuu neljään hyvin laajasti hyväksyttyyn, mutta kuitenkin toiminnan tasolla ohitettuun arvoulottuvuuteen:

1. vapaus ja vastuu,
2. ihmisten keskinäinen riippuvuus ja tasavertaisuus,
3. ekologinen eheys ja monimuotoisuus sekä
4. demokratia, väkivallattomuus ja rauha.”

Loppujen lopuksi kysymys on siitä, että jokainen ihminen on arvokas ja ainutlaatuinen. Laulun arvoinen, kuten Veikko Lavi meille lauloi. Arto O. Salosta kuunnellessani minut herätti toteamus: ”Ihminen, joka tuntee olevansa arvokas, elää myös siten ja kohtelee muitakin ja ympäristöään samalla tavoin.”

Olisiko tässä se jutun ja koko kansan flown juuri ja syvä viisaus? Mitäpä jos maahanmuuttajanuori tai Suomessa syntynyt valtavirrasta erinäköinen lapsi saisikin kokea olevansa arvokas useammin ja laajemmin. Tai se sinisilmä pellavapää, joka ei jaksa nousta kouluun, koska millään ei enää ole mitään väliä. Mitäpä jos näkisimme muun maailman mahdollisuutena uhan sijaan, kehittyvien maiden nuoret osana globaalia nuorisoa omiemme kanssa ja mahdollisuutena kestävään kehitykseen tuhon ja sekasorron sijaan? Nuoret ja heidän jälkipolvensa saavat juuri ne resurssit jaettavakseen, jotka heille jätämme. Miten voimme auttaa heitä ymmärtämään tämän ja tekemään osansa, jotta kaikille riittää jotain.

Ehkäpä se, että auttaisimme nuorta tuntemaan oman merkityksensä, voisi olla avain suurempaan. Tukisimme ihan omaa nuorta tai vaikka vähän vieraampaakin. Onko tämä espoolaisen kukkahattutädin turinoita, kaukana kovasta arjesta? Voi olla. Ei se myöskään ole ihan helppo juttu käytännössä, mutta kaikkea aina voi testata. Voi vaikka aloittaa siten, että haastaa itseään sanomaan joka päivä jollekulle jotain mukavaa. Sillä kaikki haluavat kuulla olevansa kivoja, ihania, kauniita, komeita… 😉

Täältä ystäväni minulle lähettämältä videolta löytyy mainioita vinkkejä tai ainakin aihetta hymyyn:

20 Things We Should Say More Often

Tuula Colliander
Toiminnanjohtaja
Suomen lasten ja nuorten säätiö

‹ Takaisin listaukseen