OK! -hanke tarjosi Ahmedille uuden mahdollisuuden
Somaliasta Suomeen muuttanut Ahmed pääsi mukaan OK!-hankkeeseen. Plakkarissa on nyt unelmien harjoittelupaikka Itellalla
Varastoalalla työskennellyt Ahmed Nuur, 24, oli viime syksynä ikävässä tilanteessa. Työsopimus edellisessä yrityksessä oli päättynyt, ja tarjolla oli vain keikkatöitä. Kun työvoimatoimistosta suositeltiin lähettämään hakemus OK!-hankkeeseen, Ahmed ei epäröinyt hetkeäkään. Tarjolla voisi olla työpaikka ja ainakin rutkasti lisää työkokemusta. Kaiken lisäksi hankkeeseen mukaan pääseminen tuntui mahdolliselta. Ahmed päättikin lähettää hakemuksen ja pian edessä oli haastattelu. Muutaman viikon kuluttua puhelin soi:
”Vaikka olinkin ollut aika varma siitä, että pääsisin mukaan, tuntui tosi hyvältä, kun sain varmistuksen siitä, että minut oli hyväksytty”, Ahmed muistelee.
Unelmien harjoittelu Itellalla
Ahmedin OK!-koulutus käynnistyi keväällä 2011. Koulutuksessa käytiin läpi kaikenlaisia, työnhakuun liittyviä asioita – opetettiin ansioluettelon ja työhakemuksen tekeminen ja jaettiin hyödyllistä tietoa esimerkiksi siitä, miltä verkkosivuilta työtä kannattaisi hakea. Hankkeessa hääri monia ihmisiä, joiden puoleen nuoret saattoivat kääntyä.
”Oli hienoa, kun meille toistettiin, että olemme hyödyllisiä Suomelle. Se tuntui hyvältä”.
Kirsikkana kakun päällä Ahmed sai työharjoittelupaikan unelmiensa yrityksestä Itellasta. Vaihtelevia työtehtäviä sisältävät vuorot ovat olleet Ahmedin mieleen. Mukavaa on, että Itellalla on muitakin ulkomaalaisia työntekijöitä, joiden kanssa vaihtaa kuulumisia. Maahanmuuttajat otetaan Ahmedin mukaan Itellalla positiivisesti vastaan.
Ok-hankkeesta eväitä työelämään
Ahmed on todella tyytyväinen, että osallistui OK!-hankkeeseen ja suosittelee hanketta etenkin aktiivisille nuorille, joilla on kova motivaatio tehdä töitä ja halu oppia uutta suomalaisesta kulttuurista. Hän haluaa korostaa, että työntekoa on vaikea oppia, jos istuu vain kotona – tarvitaan siis oma-aloitteisuutta!
OK!-nuori Ahmed kertoo, että hanke on Suomessa tärkeä, sillä maahanmuuttajien ei edelleenkään ole helppo työllistyä Suomessa. Vaikka ennakkoluuloja on, on tärkeää, että nuoret saavat hankkeen kautta mahdollisuuden näyttää, mihin pystyvät.
"Uskon, että jokainen saa tavoittelemansa, jos sitä oikeasti haluaa", Ahmed toteaa.
Suomen lasten ja nuorten säätiö toimii nuorten paremman elämän puolesta.
Lisää sisältö


