OK! - Kohti duunia ja ihan omaa elämää
OK! -hankkeessa Suomen lasten ja nuorten säätiö ja suomalaiset yritykset etsivät maahanmuuttajataustaisia nuoria, joilla on peruskoulun päästötodistus sekä halu oppia ja ottaa vastuu omasta elämästään. OK! tukee nuoria matkalla kohti työelämää tarjoamalla työharjoittelupaikkoja, mentorointia ja valmiuksia omatoimiseen työhakuun.
Vuonna 2008 käynnistynyt OK! -hanke on kehitetty yhdessä Manpowerin ja Deloitten kanssa. Yhteistyökumppaneita ja päätukijoita ovat Uudenmaan ELY-keskus, Deloitte ja Manpower sekä EK.


OK!- Hankkeessa nuoret:
- tutustuvat suomalaiseen työelämään ja -kulttuuriin
- kehittävät omien vahvuuksiensa tunnistamista
- vahvistavat työnhaku- ja muita työelämävalmiuksiaan
- tulevat tutuiksi työelämän haasteiden ja tehtävien kanssa käytännön tasolla
- saavat yksilöllistä tukea oman tulevaisuutensa suunnitteluun.
Yritysvastuuta OK:lla tavalla
OK!-hankkeeseen osallistuvat yritykset saavat mahdollisuuden auttaa nuoria hankkimaan työelämän osaamista ja käytännön työkokemusta. Samalla yritys saa motivoituneen nuoren työharjoitteluun ja mahdollisesti pidempäänkin työsuhteeseen.
Hankkeen aikana nuorille ovat harjoittelupaikkoja tarjonneet Deloitte, Fazer Amica, UniCafe, Itella, IKEA, Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus, Wärtsilä ja Trainers' House.
Jokainen löytää oman paikkansa
Kaikilla OK!-hankkeseen osallistuneilla nuorilla on oma tarinansa. Osa nuorista on hankkeen jälkeen työllistynyt – joko harjoittelupaikkaansa tai muualle saamiensa oppien avulla. Toiset ovat löytäneet uusia kiinnostuksen kohteita ja alan, jota opiskella. Tärkeintä on, että OK!-hankkeen aikana nuorten tulevaisuudensuunnitelmat ovat selkiytyneet ja muuttuneet käytännön teoiksi. Merkittäviä ovat myös hankkeessa opitut elämäntaidot.
Osallistujat kertovat oppineensa ohjelman aikana paljon itsestään ja omista vahvuuksistaan. OK!-hankkeeseen osallistuneiden nuorten tarinoita voi käydä kuuntelemassa ja katselemassa osoitteessa kohtiduunia.fi. Samoilta sivuilta löytyy lisätietoa OK!sta ja hankkeen hausta.
Suomen lasten ja nuorten säätiö toimii nuorten paremman elämän puolesta.

