Uuden sukupolven yritysvastuuhanke tukee perulaisten nuorten mahdollisuuksia hyvään elämään
Suomen lasten ja nuorten säätiön, Deloitten ja paikallisen kumppanijärjestön CEDRO:n innovatiivinen kehitysyhteistyöhanke parantaa Perussa 300 vähäosaisen nuoren edellytyksiä työelämään ja yhteisöjensä kehittämiseen. Deloitten vapaaehtoiset kehittävät hankkeessa nuorten työllisyyttä edistävää toimintamallia ja tukevat CEDRO:n toiminnan kehittämistä.
Hanke on esimerkki uudenlaisesta yritysvastuuajattelusta, jossa yksityisen ja kolmannen sektorin asiantuntijat ratkaisevat yhdessä yhteiskunnallisia ongelmia. Yritysvastuu on muuttunut paikallisesta globaaliksi ja samalla entistä osallistuvammaksi.
Ensimmäiset vapaaehtoiset Perussa
Ensimmäisten Deloitten asiantuntijoiden Peru-jaksot käynnistyivät maaliskuun lopussa 2012. Hankkeeseen ilmoittautuneiden vapaaehtoisten joukosta valittiin hanketta paikan päälle käynnistämään konsultit Alberto Ogura ja Sami Koskela. Myös Suomen yritysvastuutoimintaa koordinoiva Mia Liimo työskentelee kuukauden Perusta käsin.
Alberton ja Samin taidot tukevat vahvasti hankkeen tavoitteita ja heillä on laajasti kokemusta kansalaisjärjestöjen kanssa työskentelystä. Perussa Sami paneutuu CEDRO:n toiminnan kehittämiseen, Alberto taas suunnittelee hankkeen elämäntaito-osion toteutusta.
CEDRO:n toiveesta asiantuntijat edistävät järjestön osaamista yrittäjyyteen ja varainhankintaan liittyvissä kysymyksissä, joka auttaa CEDRO:a tukemaan nuorten työllistymistä ja parantamaan Liman köyhien asuinalueiden taloudellista tilannetta sekä vahvistaa järjestön toiminnan taloudellista kestävyyttä. Pitkäjänteinen osaamisen siirto CEDRO:lle varmistaa, että opit jäävät järjestön hyödynnettäviksi hankkeen päättyessä aikanaan.
Suomen lasten ja nuorten säätiö toimii nuorten paremman elämän puolesta.
Add content here

