Peru: Nuorten johtajuus, yrittäjyys ja taloudellisesti kestävä kehitys
On hyvä, että nuorille opetetaan elämäntaitoja, sillä on tärkeää osata toimia muiden ihmisten kanssa ja hallita tunteitaan, jotta voi elää yhteiskunnassa." - Jonathan Neper Espinoza
San Martin ja VREAM (Apumaric, Ene ja Mantaro -jokien laakso) kuuluvat Perun köyhimpiin alueisiin. Nämä ovat myös suurimpia huumekasvien tuotantoalueita. Huumekaupalla on kahdet kasvot: rikollisliigojen hallitessa aluetta on vaikeaa luoda alueelle työpaikkoja tai koulutusmahdollisuuksia. Vaihtoehtojen puuttuessa moni nuori päätyy laittoman huumekaupan ja -tuotannon piiriin. Näin huumetuotanto luo turvattomuutta, hidastaa sosiaalista kehitystä ja aiheuttaa ympäristön saastumista. Eniten haitoista kärsivät alueilla asuvien alkuperäiskansojen jäsenet, joiden asema Perulaisessa yhteiskunnassa on huonompi kuin eurooppalaista alkuperää olevien perulaisten.
Suomen lasten ja nuorten säätiö toteuttaa yhdessä paikallisen kumppanijärjestönsä CEDRO:n kanssa hanketta, joka tukee nuorten demokraattisen johtajuuden taitoja ja nuortenryhmien perustamista. Yhteensä 650 nuorta muodostavat 65 ryhmää. Keskeistä hankkeessa on varmistaa nuorten ryhmien taloudellisen kestävyys ja asema yhteisöjensä kehityksen moottoreina. Nuoret saavat elämäntaitokoulutusta, koulutusta sosiaalisesta yrittäjyydestä ja yritystoiminnan taloudellisesta puolesta, sekä tukea yleishyödyllisten projektien toteuttamiseen. Samalla he oppivat verkostoitumisen, ryhmädynamiikan, johtajuuden ja osallistumisen kannalta tärkeitä taitoja. Ryhmissä nuoriet kehittävät yritysideoita, joiden pohjalta 35 muodostettua pienyritystä saa tukea toiminnan aloittamiseen.
Hanke saa Suomen ulkoasiainministeriön myöntämää hanketukea. Lisäksi SLNS:n yritysyhteistyökumppani Nokia tukee hanketta taloudellisesti, sekä kehittämällä mobiilisovellusta, jota hyödynnetään nuorten omissa pienyrityksissä.
Suomen lasten ja nuorten säätiö toimii nuorten paremman elämän puolesta.
Lisätietoja:
Aino Heikkinen, Kehitysyhteistyön päällikkö, aino.heikkinen(at)nuori.fi
Anna-Leena Myllylä, Kehitysyhteistyön koordinaattori, anna-leena.myllyla(at)nuori.fi



Lue nuorten tarinoita Perusta