Senegal: Nuorten voimaannuttaminen
Sen lisäksi että olen saanut paljon tietoa siitä miten yritys perustetaan, olen myös oppinut luottamaan itseeni. Toivon, että itseni lisäksi voin tulevaisuudessa työllistää myös monta muuta ihmistä ja siten vaikuttaa maani kehitykseen." - Oumar Ba
Vaikka Senegalissa on ilmainen koulujärjestelmä, opetus keskittyy usein teoriaosaamiseen. Tällöin nuorilta jää puuttumaan työelämässä vaadittavat käytännön taidot, kuten tietotekniikka- ja viestintätaidot. Erityisesti köyhistä oloista tuleville nuorille ne ovat tärkeät, sillä heillä ei ole työpaikkoja mahdollistavaa suhdeverkostoa. Maassa, jonka nuorisotyöttömyysaste on 30 %, yrittäjyys on potentiaalinen kanava työllistymiselle.
Suomen lasten ja nuorten säätiö toteuttaa yhdessä paikallisen kumppanijärjestön Synapse Network Centerin kanssa hanketta, joka pyrkii edesauttamaan 2200 työttömän ja vähäosaisen 16-35-vuotiaan nuoren työllistymistä koulutuksen ja työharjoittelun kautta. Nuoret saavat koulutusta informaatio- ja viestintäteknologiaan, elämäntaitoihin, yrittäjyyteen sekä työnhaussa ja työelämässä vaadittaviin taitoihin. Kolmivuotinen (2010–2012) hanke keskittyy Dakarin, Kaolackin, Thiesin ja Saint-Louisin alueille.
Hanke saa Suomen ulkoasiainministeriön myöntämää hanketukea. Hanketta rahoittaa myös yritysyhteistyökumppanimme Nokia Corporation.
Suomen lasten ja nuorten säätiö toimii nuorten paremman elämän puolesta.
Vapaaehtoistyöntekijä Riku Aakalan blogi
Lisätietoja:
Aino Heikkinen, Kehitysyhteistyön päällikkö, aino.heikkinen(at)nuori.fi
Anna-Leena Myllylä, Kehitysyhteistyön koordinaattori, anna-leena.myllyla(at)nuori.fi


