Täällä NYT!

  • Taiteenala: sarjakuva
  • Kohderyhmä: maahanmuuttajanuoret
  • Alue: Lahden seutu

Täällä NYT! – projekti on Lahden alueella asuville monikulttuurisille nuorille suunnattu taidehanke. Työpajamuotoisen sarjakuvatyöskentelyn tavoitteena on muun muassa tukea maahanmuuttajanuorten kotoutumista ja uudenlaisen identiteetin muotoutumista. Eri mittaisten, kouluissa ja monikulttuurikeskuksessa toteutettavien, työpajojen ideana on löytää laajasti alueella asuvia maahanmuuttajanuoria, innostaa heitä pitkäjänteiseen taiteelliseen työskentelyyn ja auttaa heitä luomaan oma keskinäinen verkosto. Jo kuudetta vuotta toimiva projekti on tavoittanut vuodesta 2010 alkaen ison osan Lahteen muuttaneista maahanmuuttajanuorista. Osa heistä on ollut mukana Täällä NYT! – projektin toiminnassa vain hetken saaden sarjakuvatarinoiden piirtämisen myötä mahdollisuuden kertoa omia tarinoitaan, kun taas useat nuoret ovat löytäneet työskentelystä itselleen harrastuksen ja elämää pysyvästi rikastuttavan sisällön. Maahanmuuttajien valmistavalla luokalla toteutettava viikottainen taidetyöskentely on helpottanut juuri maahantulleiden nuorten ahdistusta ja auttanut nuoria muun muassa ryhmään sopeutumisessa. Matalan kynnyksen taiteellinen toiminta, jossa korostetaan sitä, että kaikki osaavat kertoa kuvitetun tarinan, on luonut maahanmuuttajanuorille paljon onnistumisen kokemuksia, yhteisöllisyyden tunteita sekä tiedon siitä, että on olemassa harrastus, jonne he ovat halutessaan lämpimästi tervetulleita.

big_d67cfc4b99.jpg

big_ae69dc8f4c.jpg

big_e686a56d7a.jpg

big_84b3643468.jpg

big_4dd0965eae.jpg

big_38a8f27b56.jpg

big_81ff4d2514.jpg

big_acc983876b.jpg

big_05132f0af3.jpg

big_51efd2e3f0.jpg

big_29ffe67e43.jpg

big_3a63d3d4a1.jpg

big_4e11449d8f.jpg

big_5be9e39d28.jpg

big_574de2cceb.jpg

big_0783725dfd.jpg

big_e0a3a16a5c.jpg

big_5243e70221.jpg

big_9941b8fa57.jpg

‹ Takaisin listaukseen