Raamit

  • Taiteenala: monitaide
  • Kohderyhmä: pienten paikkakuntien sosiaalista vahvistamista kaipaavat nuoret, mm. etsivän nuorisotyön ja lastenkotien kanssa yhteistyössä
  • Alue: Saarijärvi, Karstula, Kivijärvi, Kinnula, Viitasaari, Äänekoski, Kyyjärvi ja Kannonkoski

RAAMIT

’Raamit’-projektin päätavoite on luoda nuorille mahdollisuuksia harrastaa taidetta pohjoisen Keski-Suomen alueella sekä projektin aikana että sen jälkeen.

”Raamit” käynnistyi tammikuussa 2012. Sen pääkohderyhmä on 12-29-vuotiaat nuoret, jotka tavalla tai toisella kaipaavat sosiaalista vahvistamista tai tukea elämänhallinnassa. Toimintaan osallistuminen ei maksa nuorille.

Projektin vastuutaiteilija Pilvi Honka järjestää mm. sosionomin ja kuntien etsivien nuorisotyöntekijöiden kanssa yhteistyössä erilaisia mahdollisuuksia kokeilla ja harrastaa eri taiteenlajeja teatterista parkouriin ja elokuvasta sirkukseen. Nuorten omat lähtökohdat ovat kaiken toiminnan pohjana.

Projektin aikana järjestetään työpajoja, leirejä ja pidempikestoisia produktioita seitsemässä eri kunnassa.

Projektin tavoitteena on luoda alueen nuorille pysyviä harrastusmahdollisuuksia taiteen parissa. Ammattilaisten ohjauksessa tavoitteelliset projektit laajentavat nuorten itsetuntoa ja ymmärrystä taiteella vaikuttamisen keinoista sekä antavat onnistumisen elämyksiä ja vaikuttamismahdollisuuden tunteen omalla paikkakunnalla.

Vuonna 2012 ”Raamit” järjesti kaksi taidepainotteista leiriä, järjesti työpajoja mm. käsikirjoittamisesta, valokuvauksesta, teatterista, parkourista ja elokuvasta.

Kysymyksiä ja ideoita ottaa vastaan mielellään:

Pilvi Honka

044 3646546

pilvi.honka@gmail.com

20-vuotiaan nuoren miehen rap-lyriikkaa, joka puhuu puolestaan.
20-vuotiaan nuoren miehen rap-lyriikkaa, joka puhuu puolestaan.

big_efb9a4bcda.jpg

big_c8f46ed1e8.jpg

big_332a1c5a6d.jpg

big_82125738c5.jpg

big_f71748b12e.jpg

big_88e4a666f3.jpg

big_f36077ac78.jpg

big_b42e1469c1.jpg

big_8935f7a78c.jpg

big_0dca4d4082.jpg

big_726ee51bca.jpg

‹ Takaisin listaukseen