Musikul

  • Taiteenala: Teatteri, musiikki, monitaide
  • Kohderyhmä: kehitysvammaiset yhdessä muiden nuorten kanssa
  • Alue: Korsholm ja Vaasa

Musikul-projektin tavoitteena on luoda areena, jossa vammaiset ja  ”normaalit” ihmiset voisivat luontevasti kohdata toisiaan.
-Projektin avulla voidaan vastustaa eristäytymistä ja näyttää mahdollisuuksia todellisesta integraatiosta.
-Työskentelemällä yhdessä kohti yhteistä tavoitetta omista lähtökohdista riippumatta antaa mahdollisuuden arvokkaaseen kokemukseen ja henkilökohtaiseen kasvuun.
-Musiikki- ja teatteriprojekteissa vammaisten integroituminen tapahtuu ihan oikeasti, sillä jokaisella on oma roolinsa ja tehtävänsä. Tavalliset nuoret ja aikuiset, jotka tavallisesti eivät ole tekemisissä vammaisten kanssa saavat näin mahdollisuuden kohdata heitä.
-Esitysten kautta onnistuneen integraation ajatus leviää yleisestikin.

Musikul-projekti on nyt vaihtamassa olomuotoaan musikaaliksi, joka perustuu William Shakespearen näytelmään:  ”Kesäyön unelma”. Taiteellisena johtajanamme ja pääohjaajana toimii  Carla Fri ja kapellimestarina/musiikkivastaavana/sovittajana Benny Ojala. Lisäksi mukana erilaisia nuoria näyttelemässä ( Draamaduvorna, Teater för ungdomar-ryhmä), soittamassa (Labandet , Novian muusikko-opiskelijoita ), tanssimassa (Musikul-dans) ja laulamassa ( Mustasaaren ala-asteiden lapsikuoro). Kuoroa johtaa Anna Tuner, tanssista vastaa Mia Wiik, draamaryhmien ohjauksesta Alexandra Mangs ja Sandra Sundvik sekä Carla Fri. Lisäksi mukana on pukusuunnittelija, ompelija, ääni- ja valoteknikko. Satsaamme tähän paljon, sillä lavastus tulee olemaan mahdollisten liikuntaesteiden vuoksi suhteellisen minimaallinen. Mukaan tulee myös pari ammattinäyttelijää ja tanssijaa.
Leena Havu-Erhie, Mustasaaren aikuisopisto, koordinoi projektia.
Musikaalin ensi-ilta on  15.3. 2013 Mustasaaren aikuisopistossa.

big_a096ffd8f0.jpg

‹ Takaisin listaukseen