Himo

  • Projekti aloitettu: 15.1.2017
  • Projekti päättyi: 15.9.2017
  • Taiteenala: teatteri
  • Kohderyhmä: riippuvuudesta toipuvat nuoret
  • Alue: Helsinki
  • Rahoitus myönnetty: 2015
  • Rahoituksen määrä: 10 000 €
  • Kontakihenkilö: Eeva Bergroth
  • puh. 040 4873620
  • email: eevabergroth@gmail.com

Hanna Brotherus & työryhmä: HIMO

 

Projektin taustaa:

 

Tanssitaiteilija Hanna Brotheruksen uusi fyysinen näyttämöteos Himo käsittelee erilaisten riippuvuussuhteiden olemusta, niiden ilmenemistä yhteiskunnassa ja ilmiöitä riippuvuuksien takana. Päällisin puolin erilaisilta vaikuttavat addiktiot alkoholismi, huumeriippuvuus ja erilaiset syömishäiriöt kiertyvät lopulta saman kysymyksen ympärille: yksi haluaa kaiken siinä missä toinen kieltäytyy kaikesta. Toinen saa tyydytystä mahdollisimman pitkälle viedystä kontrollista, toinen sen täydellisestä puutteesta. Addiktoituneen ihmisen ajattelu pyörii kokonaisvaltaisesti addiktion kohteen ympärillä, oli kyseessä sitten totaalinen kieltäytyminen tai ahneus. Addiktion kohteesta tulee jumala ja kuningas, ja kaikki muu menettää merkityksensä. Ihminen, jonka keho ja mieli ovat addiktoituneet, elää keskellä hallinnan illuusiota.

 

Halu kontrolloida tai menettää kontrolli kokonaan on ollut osa ihmisyyttä kautta aikojen, mutta addiktio liittyy myös voimakkaasti yhteiskunnallisiin tilanteisiin ja rakenteisiin. Nyky-yhteiskuntamme on tässä suhteessa klassinen paradoksi: meillä on enemmän materiaalista hyvinvointia kuin koskaan aikaisemmin, mutta samaan aikaan yhä suurempi ihmisjoukko tuntuu voivan pahoin ja on vaarassa syrjäytyä. Mistä on kysymys?

 

Himo lähestyy aihepiiriä subjektiivisen tason, esiintyjien omien henkilökohtaisten elämäntarinoiden ja kokemusten kautta, mutta pyrkii löytämään tien yksittäisiä syitä syvemmälle. Esitys pohtii, mikä nykyisessä hyvinvointiyhteiskunnassa aiheuttaa niin suurta pahoinvointia, että ihminen saa impulssin toimia omaa etuaan vasten, tuottaa itselleen kärsimystä, jopa tappaa itsensä hitaasti hivuttamalla? Valmiita vastauksia ei ole, mutta tärkeitä kysymyksiä sitäkin enemmän:

 

Miksi mikään ei tunnu miltään?

 

Mistä tiedän, että ruumis todella on kotini?

 

Missä loppuu itseinho ja alkaa itserakkaus?

 

Mitä seuraa, kun addiktio alkaa hallita elämää?

 

Miten saada kontakti omiin tunteisiinsa?

 

Voiko kuka tahansa addiktoitua?

 

Mikä on addiktion vastakohta?

 

Keho – ainoa kotini

 

Hanna Brotherus on työskennellyt pitkän uransa aikana erilaisten ihmisryhmien kanssa lapsista vanhuksiin. Erilaiset yhteiskunnalliset teemat ja yhteisöllinen työskentelytapa ovat kuuluneet Brotheruksen taiteen kulmakiviin alusta asti. Myös ajatus addiktioiden käsittelystä taiteen keinoin on hautunut mielessä jo useamman vuoden. Aluksi keskiössä olivat jatkuvasti yleistyneet, mutta nyky-yhteiskunnassa varsin vaietut syömishäiriöt.

Kesällä 2016 Brotherus piti kuitenkin TeaKissa kurssin nimeltä Keho – ainoa kotini, jolle osallistui teatterikoululaisten lisäksi viisi huumeriippuvuudesta toipuvaa entistä addiktia. Kurssi oli niin valtava menestys, että se haluttiin järjestää mahdollisimman pian uudestaan. Uusi kurssi pidettiin joulukuussa 2016.

 

Jo ensimmäisen kurssin aikana Brotherukselle kristallisoitui, että hän haluaa käsitellä uudessa teoksessaan riippuvuuksia laajemminkin. Syksyllä 2016 aloimme koota projektin lopullista työryhmää ja hakea puuttuvaa rahoitusta. TeaK varmistui projektin yhteistyökumppaniksi, samoin Suomen Kansallisteatteri.

 

Työryhmään kuuluu ammattitaiteilijoiden lisäksi kahdeksan taidealan opiskelijaa (Teak, Siba, Taik), jotka valitaan projektiin motivaatiokirjeen perusteella alkuvuodesta 2017.

 

Lisäksi näyttämöllä nähdään viisi omasta addiktiostaan toipuvaa nuorta aikuista, joiden kokemuksia ja kertomuksia käytetään myös esityksen tekstipohjana. Projektiin valikoituneet henkilöt tuntevat toisensa vertaistuen piiristä.

 

Himo – työsuunnitelma

 

Teoksen rakenne, käsikirjoitus ja estetiikka syntyvät esiintyjien ja tekijöiden kokemusmaailmoista, kehon- ja mielen muistoista. Työtapoina käytetään mm. tanssia, improvisaatiota, kirjoittamista, laulamista. Läsnäolo ja luottamus ovat avainasemassa, kun työstetään paikoin arkaluontoista materiaalia keskenään eri-ikäisten ja eritaustaisten ihmisten välillä. Yhteisöllisyyden, jakamisen, innostamisen, kuuntelemisen ja kehollisen herkistymisen kautta luodaan voimakas, mutta koruton esitys ihmisenä olemisen kivusta ja toinen toistemme tarvitsemisesta.

 

Musiikki on tärkeä osa esityskokonaisuutta. Himo-teoksen äänimaailma yhdistää akustisia ja elektronisia elementtejä. Se “vuorovaikuttaa” vahvasti liikkeen ja dialogin kanssa, hyödyntäen myös hiljaisuutta: mitä ääntä tila ja sen täyttämät esiintyjät tuottavat luonnostaan, kun musiikki loppuu? Rosoiset perkussioelementit kohtaavat minimalistisia melodiakuljetuksia, ja esiintyjien laulu yhdistyy vahvoihin bassolinjoihin. Himossa kuullaan suurta dynamiikkaa, kokonaisvaltaisuutta ja ääripäitä.

‹ Takaisin listaukseen