Puhelimen pirinää Hartwallin kesässä

Kesäduunikampanja jalkautui Hartwallin viidenteen kerrokseen puhelinmyyjien keskelle. Maria, 25, rakastaa työtään ennakkoluuloista huolimatta.

Olen matkalla Hartwallille haastattelemaan puhelinmyyjänä työskentelevää Mariaa. Ammatti, joka herättää kuulijoissa vähintäänkin ristiriitaisia mielipiteitä, mietityttää minuakin. Olen jo hahmotellut kiperiä, moraalisia kysymyksiä selvittääkseni perin pohjin ammatin syvimmän olemuksen.

Voiko puhelinmyyjän kesäduuni oikeasti olla kivaa?

Löydän Pitäjänmäen toimistolla töissä olevan Marian, 25, viidennen kerroksen avokonttorista, tasaisen puheensorinan keskeltä.  Puhelinmyyjänä ensimmäistä kesää työskentelevä Maria kertoo miettineensä jo pidempään Hartwallille töihin hakemista. Hän veikkaa, että työpaikka aukesi lopulta elintarvike-ekonomiassa suoritettujen opintojen takia.

”Työni tukee mukavasti opiskeluani. Aiemmin olen ollut töissä kaupassa ja nyt olen päässyt näkemään elintarviketeollisuuden toistakin puolta”, Maria iloitsee.

Puhelinmyyjä-Marian työtehtäviin kuuluu Hartwallilla monipuolinen asiakaspalvelu, ja varsinkin tilausten soittelu asiakkaille. Asiakkaiden negatiivisia reaktioita ei tarvitse pelätä, ja vastaanotto on lähes aina positiivinen. Näitä puheluita osataan odottaa!

Paraskin puhelinmyyjä joutuu kuitenkin kohtamaan myös kiperiä tilanteita. Onneksi vastaukset vaikeimpiin kysymyksiin saa muilta avokonttorissa istuvilta työntekijöiltä. Maria korostaa, että Hartwallilla kesätyöntekijät ovat muiden kanssa ehdottomasti tasavertaisia:

"Tasavertaisuus tarkoittaa täällä myös sitä, että meitä pidetään yhtä hyvinä työntekijöinä. Meiltä kesätyöntekijöiltä odotetaan siis samanlaisia suorituksia kuin muiltakin, mikä haastaa positiivisella tavalla”, Maria toteaa.

Vaikka puhelinmyyjänä työskentely on muutenkin mukavaa, positiivista kesäduunikokemusta eivät varmastikaan himmennä yhteiset illanvietot työkavereiden kanssa. Hyvät edut, joihin kuuluvat muun muassa kesähelteillä viilentävät virvoitusjuomat, saavat myös kiitosta.

Kesän lopulla opiskelijakirjastoon palaa ehdottoman tyytyväinen puhelinmyyjä.

 

 

Löydä vahvuutesi - Luota kykyihisi - Oivalla mahdollisuutesi - Suomen lasten ja nuorten säätiö
Sivukartta | SUOMEN LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖ, YRJÖNKATU 29 A, 00100 HELSINKI, saatio@nuori.fi, Puhelin 09 618 21 234