Peter Nyman: "Syysmiehen aika"

Olen varmaan syysihminen.

Jos seuraa perinteistä vuodenaikajakoa, syyskuu, lokakuu ja marraskuu muodostavat vuoden syysneljänneksen, ja tämän jakson keskellä, pari viikkoa ennen sen keskipistettä, olen syntynyt. Minun pitäisi siis juuri syksyllä olla elementissäni.

Ja myönnän, syksy on mielekästä aikaa. Kesän loppu tuntuu aina jollain lailla alakuloiselta, vaikka toki myös elokuun kosteasta lämmöstä ja pimenevistä illoista nauttii. Mutta ongelma on siinä, että kesän lopussa tietää menettävänsä jotain, joutuu luopuvansa jostakin. Kesä on loman ja lämmön aikaa, ja sen loppuminen tuntuu haikealta. Elokuu on vuoden sunnuntai.

Syksyn tullessa on jo hyväksynyt sen, että kesä on ohi ja voi taas täysin rinnoin nauttia uudesta vuodenajasta, ja ehkä nimenomaan siitä, että tietää kirpeän syksyn olevan kylmää ja pimeää talvea pirteämpää aikaa - vaikka luminen talvi hyvä ulkoilukausi sinällään onkin.

Kesän jäljiltä keho on täynnä d-vitamiinia ja uutta energiaa. Syksy on tekemisen ja projektien, vaikkapa uusien harrastusten, aikaa. Syksy tuo innostumisen ja uteliaisuuden. Mökilläkin värikäs syyspuutarha on loppukesän limaisenkosteaa tummanvihreää innostavampi.

Syksyllä ei ole tarve vielä matkustaa valoa ja lämpöä hakemaan eteläisemmille maille. Se tulee vasta vuodenvaihteen tienoilla. Silloin d-vitamiinivarastot ovat tyhjentyneet ja uuteen aurinkoon on vielä matkaa. Syksyllä viihtyy kotona.

Paitsi uusien projektien aloittamista, syksy on myös tunnelman vuodenaika. On mukava laittaa lämmintä päälle, alkaa kokata hieman tukevampaa ja puuhastella kotioloissa. Syksyllä on helppoa olla kodikas. Syksy on kuin Strömsö.

Syksy on myös sosiaalinen. Ihmiset ovat palanneet lomiltaan ja mökeiltään ja ovat täynnä virtaa ja hyväntuulisia. Pienen tauon jälkeen on kiva palata ystävien pariin.

Syksy on, kuten kevätkin, lyhyt vuodenaika, ja kohtahan se taas loppuukin. Tosin talvi ei tänä vuonna näytä tekevän tuloaan yhtä aikaisin kuin parina aiempana vuotena.

En valita.

Suomen lasten ja nuorten säätiö

Suomen lasten ja nuorten säätiö toimii nuorten paremman elämän puolesta.

Löydä vahvuutesi - Luota kykyihisi - Oivalla mahdollisuutesi - Suomen lasten ja nuorten säätiö
Sivukartta | SUOMEN LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖ, YRJÖNKATU 29 A, 00100 HELSINKI, saatio@nuori.fi, Puhelin 09 618 21 234