Peter Nyman: "Mistä tulen hyvälle mielelle?"

Peter Nyman on entinen Zest-tiimiläinen.

Peter Nyman on entinen Zest-tiimiläinen.

Ostin äskettäin uudet kengät, ruskeaa mokkaa. Se sai minut hyvälle mielelle. Olin jo jonkin aikaa suunnitellut niiden ostamista ja ilo oli jollei suuri niin vähintään ihan kohtalainen kun ne lopulta sain.

On helppoa antaa itselleen hyvä mieli tavaroilla. Ei tarvitse kuin lyödä rahat tiskiin ja siinä se on. Sen eteen ei tarvitse tehdä juuri mitään, paitsi tietysti se työ, jolla tavaran ostanut raha tienataan, ellei rahaa ole sattunut noin vain saamaan. Lisäksi täytyy ehkä vähän suunnitellakin mitä ostaisi, ehkä hieman jopa unelmoida. Ja lopulta kävellä kauppaan.

Ainoa huono puoli tavaralla tyydyttyneelle mielelle on se, että sitä hyvää mieltä kestää vain lyhyen aikaa. Tavarasta iloitsee aktiivisesti ehkä muutaman päivän, jonka jälkeen se alkaa tuntua jo aika arkiselta, eikä siitä jaksa enää niin paljon iloita. Nyt ne ruskeat mokkakengät ovat jo lähinnä... aivan, ruskeat mokkakengät.

Se hyvä mieli, jonka helposti saa, sen myös helposti kadottaa. Easy come, easy go, tai se mikä laulaen tulee, se viheltäen menee (vai tuliko se nyt sitten viheltäen mennäkseen laulaen, kummpinpäin se nyt olikaan, kysykääpä äidinkielen opettajaltanne?).

Ehkä hyvää mieltä kannattaakin etsiä myös muuta kautta. Esimerkiksi niin sanottu itsensä voittaminen kantaa tyytyväisyyden tunteena usein paljon pidempään. Ja jos sen välillä menettää, siihen tunteeseen on helppo aina palata, jatkuvaa tyytyväisyyden tunnetta siitä lypsäen.

Suuren työ- tai opiskelu-urakan onnistunut päättäminen, uuden harrastuksen aloittaminen, itselle annetun haasteen, vaikkapa karkkilakon, voittaminen, näitä siis tarkoitan.


Ja vieläkin kestävämpää hyvää mieltä saa tietysti toisista ihmisistä.
Nämä voivat olla jo valmiiksi läheisiä ja rakkaita tai ihan ventovieraita. Voin edelleen muistaa parikymmentä vuotta sitten saadun ystävällisen avun kadulla, ja se saa minut vieläkin hyvälle mielelle.

Parikymmentä vuotta sitten ostetut kengät eivät minulle tätä enää anna, lainkaan.

Sen sijaan että kysyy mistä tulee hyvälle mielelle, pitäisikin ehkä kysyä kuka saa hyvälle mielelle.

Mutta huomenna menen kauppaan ostamaan vyötä uusien ruskeiden mokkakenkieni pariksi. Odotan kauppareissua jo innolla. Myös tästä aion röyhkeästi ottaa itselleni hyvän mielen.

Ainakin pariksi päiväksi.

Peter Nyman

Lue lisää Peterin kolumneja Zest.fi-sivuilta!

 

 

Suomen lasten ja nuorten säätiö

Suomen lasten ja nuorten säätiö toimii nuorten paremman elämän puolesta.

Löydä vahvuutesi - Luota kykyihisi - Oivalla mahdollisuutesi - Suomen lasten ja nuorten säätiö
Sivukartta | SUOMEN LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖ, YRJÖNKATU 29 A, 00100 HELSINKI, saatio@nuori.fi, Puhelin 09 618 21 234