Julkaistu: 1.6.2018

Kiitollisuuden voima

Moikka! Olen Heidi, 21-vuotias nykyinen tamperelainen ja aion kertoa syistä, miksi halusin perustaa merkkipäiväkeräyksen Lasten ja nuorten säätiön hyväksi lakkiaisteni yhteyteen. Haastan myös sinut miettimään, kuka on auttanut sinua tai läheistäsi merkittävästi ja mikä voisi olla paras tapa laittaa hyvä kiertämään.

Aloitin lukion syksyllä 2013 henkisesti hyvin vaikeassa tilanteessa. Rakas isäni oli menehtynyt äkillisesti hetkeä aiemmin perheen yhteisellä lomareissulla ja hautajaiset järjestettiin ensimmäisen kouluviikon lopuksi. Tästä puhuminen on edelleen vaikeaa, saati tilanteessa, jossa ryhmäytyminen ja kaverisuhteiden luominen perustui viime kesän muistojen jakamiseen. Kouluun meneminen, siellä oleminen ja kotiin yksin surun kanssa jääminen tuntuivat kaikki yhtä vaikeilta ratkaisuilta. Aivot tuntuivat olevan vain täynnä surua ja ikävää, mikä näkyi paikoitellen heikkoina arvosanoina ja haluna vetäytyä omiin oloihin porukassa hengaamisen sijaan. Puolet vitseistä meni aivan ohi ja teinien yleiset kiinnostuksen kohteet tuntuivat kuvottavan pinnallisilta. Onneksi löysin kaikesta huolimatta muutaman hyvän ystävän, joiden edessä ei tarvinnut yrittää peitellä omia tunteita.

Toisen vuoden keväällä olin jatkuvasti itkuinen ja väsynyt kaikkeen. Äitini jopa ehdotti, että voisi olla hyvä keskeyttää koulunkäynti, mennä terveys edellä ja jatkaa myöhemmin vaikka aikuislukiossa. Päätimme kuitenkin yhdessä ryhmänohjaajan ja opon kanssa, että pidentäisin lukiota suosiolla vuodella ja sen vuoksi päätin pitää kokonaisen jakson taukoa opiskeluista. Se teki erittäin hyvää. Seuraavana syksynä hyödynsin etälukion mahdollisuutta tehdä kursseja osittain itsenäisesti, mikä paitsi paransi itsenäisiä työskentelytaitojani, myös antoi mahdollisuuden ajoittaa opiskelu oman vireystilan mukaan.

Luultavasti monikaan lukiokavereistani ei vieläkään tiedä, millaisessa elämäntilanteessa vuosia sitten tutustuttiin. Kulissin ylläpitäminen ja hetkellinen kaksoiselämä tuntuivat silloin hyviltä ratkaisuilta, mutta ilman keskusteluapua, asioiden läpikäymistä, perheeltä ja sen ulkopuolelta tulevaa tukea en olisi tässä pisteessä. En yksinkertaisesti keksinyt, mikä lahja olisi ollut osuvampi tapa kiittää siitä, että minun ei annettu luovuttaa, kuin mahdollisuus tarjota jollekin toiselle nuorelle puitteet elämän uudelleen rakentamiseen.

Meillä jokaisella on oma tarinamme ja onkin erityisen tärkeää, että emme unohda niitä käännekohtia, joiden ansiosta olemme päässeet elämässä eteenpäin. Pave Maijasen sanoin: “jokainen joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa”.

Kirjoittaja on nuori, joka kesällä 2017 lahjoitti merkkipäiväkeräyksensä tuotot Lasten ja nuorten säätiölle. Lämmin kiitos Heidi, että tuit työtämme nuorten hyväksi.

Haluatko tukea nuoria? Lue lisää täältä.

 

Kuva: Unsplash

‹ Takaisin listaukseen