Julkaistu: 23.4.2018

Kolme kaupunkia jatkaa taidetoimintaa

Valtakunnallinen Tenho-toimintamme on vienyt elokuvaa, sirkusta ja teatteria osaksi nuorten palveluja kuudella eri paikkakunnalla Suomessa. Vuodesta 2015 alkaen taidetoimijat ovat kehittäneet toimintamalleja yhteistyössä kuntien kanssa. Tenhon päättyessä taidetoiminta on löytänyt paikkansa kolmella paikkakunnalla osana palveluverkostoa ja kahdella paikkakunnalla neuvottelut ovat vielä käynnissä.

Tampereella Pirkanmaan elokuvakeskus jatkaa elokuvatoimintaa yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa. Toiminnassa nuoret osallistuvat kuntouttavaan työtoimintaan, jossa hyödynnetään Tenhon aikana saatuja kokemuksia ja työtapoja. Työpajat tulevat osaksi Nuorten talon palvelukokonaisuutta, jonka tarkoituksena on luoda nuorille selvä jatkopolku työpajaan osallistumisen jälkeen.

Vantaalla Sirkus Magenta toteuttaa ostopalveluna Tenhossa kehitettyä toimintaa osana kaupungin työpajatoimintaa. Vantaan kaupungin nuorisopalvelujen johtaja Riikka Åstrand on tyytyväinen Tenhon tuloksiin: ”Sirkustoiminta saattaa aluksi herättää ennakkoluuloja, kun sitä ei tunneta hyvin. Meillä on käynyt niin, että kun toiminta on päässyt vauhtiin, ovat nuoret ja työntekijämme innostuneet ja kokeneet sen tosi hyödylliseksi.”

Sirkus vastaa Vantaalla lakisääteisiin tavoitteisiin. Åstrand jatkaa: ”Sirkustoiminta on vastannut niihin samoihin tavoitteisiin, joita haluamme edistää normaalissa perustoiminnassammekin. Kun nuoret ja nuorten kanssa työskentelevät ohjaajat ovat innostuneita ja toiminta tukee vahvasti nuoria, siitä on silloin pidettävä kiinni.”

Varkauden teatterin yhteistyö Nuortenpajan, etsivän nuorisotyön ja kaupungin sosiaalityön kanssa tavoitti Tenhossa kiitettävän määrän nuoria, mikä on aktiivisen, monialaisen ja toisiaan kunnioittavan yhteistyön ansiota. ”Useampi nuori on tätä kautta löytänyt polun kohti uutta uljasta tulevaisuutta koulutuksen ja/tai työpaikan muodossa”, kertoo teatterinjohtaja Kari Suhonen.

Paikka toiminnalle on löytynyt osana nuorten palveluverkostoa. Suhonen iloitsee: ”Toiminnan jatkumiselle on haluttu ja löydetty resursseja hankkeen päättyessä. Varkauden kaupunki osoittaa jatkossakin toiminnalle tilat – näillä näkymin paikallisen Ohjaamo-toiminnan yhteyteen tulevasta Nuorten Talosta ja Varkauden Teatterille myöntämänsä toiminta-avustuksen turvin teatteri pystyy palkkaamaan toimintaan taiteilijaohjaajat. Syksyllä 2018 toiminta jatkuu samalla volyymilla kuin hankkeen aikana ja tulevaisuudessa kajastelee suunnitelmat toiminnan laajentamisesta.”

Lasten ja nuorten säätiön Tenhossa ilman koulutus- tai työpaikkaa olevat nuoret tekevät taidetta kuudella eri paikkakunnalla Suomessa. Elokuvan, sirkuksen ja teatterin avulla nuoret saavat työkaluja, joiden avulla opintoihin tai työelämään siirtyminen on helpompaa. Kolmevuotisen Tenhon rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto. Suomessa rahoitusta hallinnoiva viranomainen on sosiaali- ja terveysministeriö.

‹ Takaisin listaukseen