Julkaistu: 15.3.2018

Unelmia, toimintaa ja tulevaisuutta

Lasten ja nuorten säätiö – Nuori.fi on tehnyt pitkään työtä nuorten hyvinvoinnin ja paremman tulevaisuuden edistämiseksi. Kuluneiden vuosien aikana säätiö on kehittänyt toimintaansa ja samalla myös yhteistyöverkosto on kasvanut. Maaliskuun alussa porukkaan liittyi uusi toiminnanjohtaja Olli Alanen, ja hänet laitettiin ensitöikseen kirjoittamaan blogia. Tässä kirjoituksessa Olli avaa ensimmäisen viikon kokemuksia ja pohtii samalla säätiön tulevaisuutta.

Mahdollisuuksien näkemisen olennaisuus

Kuluneiden vuosien aikana säätiön toimintaa on kirkastettu koko henkilöstön voimin. Sen vuoksi säätiön ytimestä on ollut helppo saada nopeasti kiinni. Ammattitaitoisuuden lisäksi olen kiinnittänyt huomion myös toiseen olennaiseen asiaan: säätiön porukka on paitsi osaavaa myös optimistisesti maailmaa luotaavaa. Nuorten hyvinvoinnin eteen tehtävässä työssä tulevaisuuden hahmottaminen mahdollisuuksien kautta on tärkeää. Jokaisella nuorella on oltava unelmia ja niihin uskovia aikuisia.  Säätiö auttaa nuoria laajentamaan omaa tulevaisuuskuvaansa ja rakentamaan oman näköistään tulevaisuutta muun muassa Dream-toiminnassa.

Nuorten kanssa työskentelyssä tulevaisuusoptimismi ei ole idealismia. Pinnan alla piilevien mahdollisuuksien ja kykyjen näkeminen sekä niiden esiin auttaminen vaatii syvää ymmärrystä nuoruudesta elämänvaiheena ja laajemmin ihmisyydestä. Usein se vaatii myös omien ennakkoluulojen kyseenalaistamista. Välittävien ja tulevaisuuskuvaa laajentavien ihmisten avulla synkistä vesistä on todistetusti mahdollista nousta jopa yllättävän nopeasti.

Välineinä luovat ja toiminnalliset menetelmät

Olen tehnyt pitkään työtä monista hyvinvointia nakertavista ongelmista kärsivien nuorten kanssa muun muassa Vamoksessa. Yksi keskeisimmistä opeistani on toiminnallisten menetelmien tärkeys. Vastaanottokeskeinen palvelujärjestelmä ei monen nuoren kohdalla pysty luomaan hedelmällisiä puitteita elämää eteenpäin vievälle vuorovaikutussuhteelle. Luontevimmin sellainen rakentuu toiminnan yhteydessä. Tuntuu mahtavalta liittyä porukkaan, jonka ydinosaamiseen kuuluvat luovat ja toiminnalliset menetelmät.

Sosiaalisten taitojen, itsetunnon ja rohkeuden kasvamiselle luodaan säätiön toiminnassa otollinen maaperä esimerkiksi sirkuksen tai teatterin keinoin. Erityisesti tähän keskittyvä Glow on onnistunut vuosien varrella tukemaan tuhansia nuoria eteenpäin omalla elämänpolullaan. Säätiön uusimpana toimintakokonaisuutena käynnistynyt Next puolestaan tarjoaa nuorille monia reittejä opiskeluun ja työelämään muun muassa työharjoittelun ja coachauksen muodossa. Toiminnallisuus on myös sen läpileikkaavana periaatteena. Lomakkeita ei pahemmin täytetä.

Haluatko auttaa nuoria? Soita meille.

Vuosien varrella säätiön toiminta on kehittynyt, mutta perustehtävä on edelleen sama: nuorten hyvinvoinnin ja elämäntaitojen vahvistaminen. Innostunut yhdessä tekemisen meininki, notkea organisaatio ja jatkuvasti laajentuva kumppaniverkosto ovat säätiön vahvuuksia ja avainasemassa myös tulevaisuutemme osalta. Olemme taho, joka tarjoaa julkisen ja kolmannen sektorin lisäksi myös yrityksille ja yksittäisille ihmisille mahdollisuuden nuorten hyvinvoinnin tukemiseen.

Otapa puhelin käteen ja soita, niin mietitään mitä voisimme yhdessä tehdä. Lupaan, että yhteistyö kanssamme on paitsi vaikuttavaa myös hauskaa.

Olli Alanen
puh. 050 502 5007
toiminnanjohtaja
uudesta työstään innostunut ja kiitollinen hyvinvointi-intoilija
Lasten ja nuorten säätiö – Nuori.fi

‹ Takaisin listaukseen