Julkaistu: 12.12.2017

Ryijy kasvattaa rohkeutta

Mitä tekemistä kädentaidoilla ja elämäntaidoilla on keskenään? No vaikka mitä! Lasten ja nuorten säätiön ja Touchpointin järjestämissä Glow-työpajoissa Lohjan VALMA-luokkalaiset pääsivät harjoituttamaan molempia taitoja. Lopputuloksena syntyi käsityöluomusten lisäksi liuta hymyjä ja kosolti enemmän rohkeutta.

Lasten ja nuorten säätiön Glow-toiminnassa mukana olevat, tukea tarvitsevat nuoret pääsevät vahvistamaan elämäntaitojaan luovien ja toiminnallisten menetelmien avulla. Tällä kertaa Lohjan VALMA-luokkalaiset, eli ammatilliseen koulutukseen valmistautuvat nuoret, pääsivät kokeilemaan kädentaitojaan kestävään kehitykseen keskittyvän Touchpointin kanssa. Työpajoissa valmistettiin mm. kissalle makuualusta, moderni ryijy sekä persoonallinen kangaskassi. Yhdessä tekemällä myös sosiaaliset taidot ja itsetunto vahvistuivat. Rohkeus kasvoi samaa tahtia ryijyn pituuden kanssa.

”Ylitin itseni, kun uskaltauduin puhumaan ryhmässä”, kertoo yksi työpajaan osallistuneista nuorista.

Touchpoint valmistaa ekologisia ja rohkeita, uuden ajan käyttövaatteita ja yrityslahjoja. Yritys sai alkunsa Carita Peltosen ja Outi Luukon halusta tehdä hyvää ja oikeaa. Luonnonvarat hupenevat kiihtyvällä vauhdilla, ja siihen osallisena on pikavaateteollisuus. Tämän ongelman Touchpoint tahtoo ratkaista. Tulevaisuudentukijana Touchpoint tarjosi nuorille mahdollisuuden tutustua kiertotalouteen ja kestävään kehitykseen työpajojen avulla. Glow-projekti Lasten ja nuorten säätiön kanssa oli luonteva jatke maailman vastuullisimmaksi tähtäävälle työvaateyritykselle.

”Me emme voi tuhlata luonnonvaroja loputtomasti, eikä meillä ole varaa menettää ainuttakaan nuorta. Glow-työpajatoiminta oli meille konkreettinen tapa tukea nuoria, sillä haluamme olla osa ratkaisua”, Carita Peltonen toteaa.

Myös sinä voit olla osa ratkaisua. Tue työtämme ja #kerrohetikaikille.

Nuori.fi

‹ Takaisin listaukseen